Kuva: AOP

Aikuisviihdetähti harrasti seksiä studiossa - Jussi Heikelä muistelee erikoista radiolähetystä

10.11.2020 22:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Heikelä ja Aki Linnanahde muistelivat aikaisempia radiovuosiaan Äänessä-podcastin haastattelussa.

Radiojuontajat Jussi Heikelä, 44, ja Aki Linnanahde, 41, tekivät vuosia yhteistyötä aamuradion parissa. Parivaljakko paljastikin Äänessä-podcastin haastattelussa juontaja Sanna Wänskälle, että vuosien aikana on tapahtunut vaikka ja mitä.

Esimerkiksi studioon on saapunut aikuisviihteen ammattilaisia.

- Mun 19-vuotias tytär kysyi vastikään, että mitä kaikkea te olette Jussin kanssa tehneet. Sanoin, että yksi typerimmistä jutuista oli, että meillä oli studiossa pornotähti. Ja eräällä stripparilla taisi jokin hieromasauva myös mukana, Linnanahde kertoo.

Heikelä myös muistaa tilanteen, kuinka suomalainen aikuisviihdetähti Mr. Lothar oli "suorittanut ammattiaan" suorassa lähetyksessä. Tuolloin Linnanahde ei ollut enää mukana.

- Tuollaisessa tilanteessa selostaminen on aika vaikeeta. Joskus Mr. Lothar tuli parin naisen kanssa studiolle ja alkoi touhuamaan siinä. Sitä on hankala seurata parin metrin päästä, kun Lothar huohottaa samalla mikrofoniin. Lothar myös kyseenalaisti ammattitaitoni, sillä kun jouduin kääntymään tilanteesta pois päin, niin Lothar huusi "Heikelä, selosta!". Olin heti mytyssä lattialla, Heikelä nauraa

Aki Linnanahde ja Jussi Heikelä palkittiin vuonna 2006 vuoden radiojuontajina. (kuva: AOP)

Vihainen jääkiekkoilija

Linnanahde ja Heikelä muistelevat podcastissa myös tilannetta, kun jääkiekkoilijat Jere Karalahti ja Pasi Nielikäinen eivät olleet hirveästi pitäneet siitä, mitä heistä oli lähetyksessä puhuttu. Nielikäinen oli saapunut myös lopulta radioon vieraaksi - varsin vihaisena.

- Korviimme kantautui kerran, että Jere Karalahti ja Pasi Nielikäinen ovat tulossa vetämään meitä turpaan. Siihen liittyi myös jotain prätkäjengiäkin... Linnanahde muistelee ja jatkaa:

- Tilanne laukesi sillein kivasti, että Nielikäinen tuli lopulta vieraaksemme kiukkua kihisten. Yritin näyttää siinä Jussille, että pidä mikit päällä, sillä jos saan turpaa, niin toivottavasti se tapahtuu suorassa lähetyksessä.

Heikelä myöntää, että saattoi olla varsin asiaton Nielikäiselle lähetyksissä.

- Se oli kuumottava tilanne, sillä studiosta oli vaan yksi tie ulos ja Nielikäinen sanoi heti, että "pitääkö täällä alkaa vetelemään turpaan". Voin myöntää, että olimme Pasille aika asiattomia, Heikelä pohtii.

- Varsinkin sinä! Linnanahde nauraa.

- Tällaisissa tilanteissa Aki saattoi kokea, että hänellä on enemmän pelissä, sillä Akihan työskenteli myös urheilumaailmassa, Heikelä vastaa.

Linnanahde ja Heikelä palkittiin vuoden radiojuontajina vuonna 2006, kun he tekivät aamushow´ta Radio Cityllä.

Voit kuunnella koko jakson Podplay-palvelusta.

Lue myös: NRJ:n Aamupojat tekivät rajuakin pilaa mutta välttyivät kohuilta - "Sehän oli klassinen blackface!"

Kilpailut

Uusimmat