Kuva: Radio Nova

Salovaaran veljekset juontavat radiolähetyksen ensimmäistä kertaa yhdessä: 'Huono huumori yhdistää'

27.11.2020 14:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Veljekset ovat tehneet yhteenlaskettuna yli 60 vuotta radiota.

Veljekset Pertti, 50, ja Lauri, 42, Salovaara tekivät viime kesänä yhteisen paluun radioon. Rakastetut radioäänet ovat nimittäin luotsanneet Radio Novan uutta Yöradio-ohjelmaa elokuusta alkaen.

Veljeksillä on yhteensä radiohistoriaa takanaan jo 60 vuoden edestä ja nyt ensi yönä he juontavat ensimmäistä kertaa lähetystä yhdessä.

- Fiilis on todella innostunut, mutta samalla sitä hieman jännittää, että millaista siitä oikein tulee? Pertti on kuitenkin juontanut sen 35 vuotta radiota ja minä 25 vuotta, Lauri Salovaara pohtii.

- Pitkästä aikaa hieman jännittää! Vaikka olemme tehneet vuosikymmeniä radiota omilla tahoillamme, niin emme koskaan kimpassa. Toivotaan, että kaikki menee hienosti! Pertti Salovaara toivoo.

Lauri Salovaara pohti heinäkuussa Voice.fi:n haastattelussa, että onkohan kuulijoilla vaikeaa tunnistaa puhuja, sillä Salovaaroilla on hyvin samankaltaiset äänet. Nyt mies vitsaileekin, että asiasta voisi järjestää kilpailun.

- Saattaahan se olla, että meidät sekoitetaan, ja vielä kun on perjantain ja lauantain välinen yö, niin kuuntelijat voivat olla hieman tunnelmissa ja tunnistaminen on entistä vaikeampaa, Lauri Salovaara nauraa ja jatkaa:

- Voimme vaikka laittaa jonkun kilpailun, jossa pitää tunnistaa kuka puhuu? Tai sitten huijaamme, että kumpi on kumpi, ja samalla hämmennämme ihmisiä!

Veljeksillä on Lauri Salovaaran mukaan ollut aina hyvin vahva suhde.

- Tuemme paljon toisiamme ja tsemppaamme. Pystymme puhumaan ihan kaikesta ja aika lailla päivittäin soitellaan. Se on ihan pommin varma, että mitä tyhmempi juttu tulee eteen, niin se kyllä jaetaan toiselle. Huono huumori yhdistää meitä!

Pertti Salovaara on samaa mieltä veljensä kanssa.

- Me pallottelemme paljon asioita yhdessä ja kysymme toisiltamme vinkkejä. Se on älyttömän hyvä juttu, että on lähellä tuollainen ihminen, joka ymmärtää kaiken sen mitä itse tekee.

Kuuntele Radio Novan Yöradiota tänään perjantaina 27. marraskuuta kello 23.00 alkaen.

Voice.fi ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Pertti ja Lauri Salovaara palaavat radioon! Luvassa harvinaislaatuinen ohjelmakonsepti

Lue myös: Radio Nova teki tempun, johon mikään muu kanava ei ole pystynyt - mistä suosio johtuu?

Suosittelemme

Uusimmat