Kuva: AOP

Twilight-tähti rikkoi hiljaisuutensa Twitter-tilinsä kaappauksesta - löysi kohusta hauskan puolen

16.12.2020 13:15 - Iiro Myllymäki

Anna Kendrickin Twitter-tililtä lähetettiin hakkeroinnin aikana viestejä, joissa oli muun muassa rasistista kielenkäyttöä.

Muun muassa Twilight- ja Pitch Perfect -elokuvista tunnettu Anna Kendrick, 35, joutui ikävän hakkeroinnin uhriksi, kun hänen Twitter-tilinsä kaapattiin. Kirjoitimme aiemmin tapauksesta, jossa puolen tunnin aikana naisen tililtä lähetettiin yli 30 twiittiä. Monessa twiitissä käytettiin muun muassa rasistista kieltä.

Nyt Anna Kendrick on kommentoinut asiaa. Nainen on kirjoittanut asiasta kepeään tyyliin Twitterissä.

”Hauskaa tässä on se, että ihmiset, joista en ollut kuullut vuosikausiin ottivat minuun yhteyttä kertoakseen asiasta. Joten pitäisi varmaan kiittää hakkeroijia lievän ahdistuksen aiheuttamisesta ja siitä, että päädyin taas olemaan yhteydessä lukioystäväni Jamesin kanssa”, Kendrick kirjoittaa.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Toisessa twiitissä Anna Kendrick kiittelee mediapersoona The Kid Meroa, joka hänen mukaansa auttoi häntä ensimmäisenä ottamaan yhteyttä Twitteriin hakkeroinnin tiimoilta.

Anna Kendrickiä seuraa Twitterissä yli 7 miljoonaa ihmistä.

Lue myös: Twilight-tähden Twitter-tili kaapattiin - karkeat tviitit kiinnittivät huomion

Lue myös: Twilight-tähti vertaa elokuvan kuvausta traumaattiseen kokemukseen: "Halusin murhata kaikki"

Lähde: Comicbook

Kilpailut

Uusimmat