Kuva: AOP

Tom Cruise jatkaa kuvauksia keinolla millä hyvänsä: muuttaa sotilastukikohdan studioksi miljoonilla

28.12.2020 11:15 - Roy Kokkonen

Tom Cruise haluaa estää elokuvan viivästymisen entisestään.

Näyttelijä Tom Cruise, 58, siirtävää tulevan Mission: Impossible 7 -elokuvan kuvaukset brittiarmeijan entiseen sotilastukikohtaan, jotta kuvauksia voidaan jatkaa koronaturvallisesti, kertoo brittitabloidi The Sun. Asiasta ovat uutisoineet lisäksi Daily Mail ja Mirror.

Sotilastukikohdan muuntaminen elokuvastudioksi tulee maksamaan miljoonia, mutta The Sunin lähteiden mukaan Cruise aikoo keinolla millä hyvänsä saattaa jo kahdesti viivästyneen elokuvan loppuun ilman lisäkeskeytyksiä.

Kuvaukset siirretään entiseen panssarivaunutukikohtaan Surreyn Longcrossiin. Elokuvaa on aiemmin kuvattu muun muassa Italiassa, Norjassa ja viimeisimpänä Lontoon lähellä sijaitsevassa Leavesdenissa, jossa muun muassa Harry Potter -elokuvia on kuvattu.

Pääroolin näyttelemisen lisäksi elokuvan tuottajana toimiva Cruise on ollut viime aikoina otsikoissa saatuaan raivokohtauksen kuvauspaikalla, kun kaksi työntekijää ei noudattanut tiukkoja määräyksiä turvaväleistä.

The Sun julkaisi välikohtauksesta nauhoitetun useamman minuutin mittaisen äänitteen.

– En halua enää koskaan nähdä tätä uudestaan, en koskaan! Ja jos ette tottele, saatte potkut. Ja jos näen teidät uudestaan tekevän niin, olette v*ttu mennyttä, Cruise huutaa äänitteellä.

Kun äänite vuoti julkisuuteen, tuotannon tunnelmien kerrottiin kiristyneen entisestään ja viisi työntekijää irtisanoutui.

Mission: Impossible 7 -elokuvan tuotanto on jouduttu keskeyttämään kahdesti, ensimmäisen kerran, kun koronavirus iski helmikuussa Italiaan ja toisen kerran, kun kuvausryhmän jäseniä sairastui.

Elokuvan on tarkoitus ilmestyä marraskuussa 2021.

Lue myös: Tom Cruisella salaromanssi 20 vuotta nuoremman näyttelijäkollegan kanssa? "Heillä klikkasi heti"

Lue myös: Tom Cruise sai uuden raivokohtauksen ja työntekijöitä eroaa - "Tämä oli viimeinen tikki"

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat