Salkkari-Sami erosi formulatähdestä!

05.08.2009 09:48 -

Hymy-lehti kertoo, ettei Salkkari-tähti Sami Sarjulan ja formulakuski Emma Kimiläisen onni enää kukoista.

Lehden tietojen mukaan viime keväänä alkanut suhde on tullut tiensä päähän. Pariskunta ei suostunut tuolloin kommentoimaan seurusteluaan, mutta Kimiläisen auto nähtiin useasti Hunks-Samin kodin pihassa Helsingin Huopalahdessa.

"Tässä kävi varmaankin niin, ettei suhde kehittynyt tarpeeksi lujaksi ennen tiedossa ollutta pitkää eroa. Samihan joutui muuttamaan Karstulaan, Keski-Suomeen, sillä hän sai roolin jälleen kerran kesäteatterista", miehen lähipiiristä kerrotaan.

Eron syyksi on pohdittu myös ikäeroa.

"Pariskunnalla oli ikäeroa 11 vuotta. Emma täytti juuri 20. Ehkä sekin lopulta koitui hieman kompastuskiveksi. Emma on melkoinen persoonallisuus, joka on totttunut tinkimättömänä urheilijana saamaan kaiken haluamansa", lähipiiri toteaa lehdelle.

Kilpailut

Uusimmat