Kuva: AOP

Bridgerton on nyt virallisesti kaikkien aikojen suosituin Netflix-sarja - ylitti kaikki odotukset

28.01.2021 12:15 - Iiro Myllymäki

Bridgerton rikkoi Netflixin katsojaennätyksen selvällä erolla kakkoseksi jääneeseen sarjaan.

Ilmiöksi noussut Netflix-sarja Bridgerton on ensimmäisen kuukauden lukemien valossa striimauspalvelun kaikkien aikojen suosituin sarja. Sitä on ensimmäisten 28 päivän aikana katsottu yhteensä 82 miljoonassa kotitaloudessa. Netflix laskee tähän lukemaan kaikki tilit, joilta on katsottu kyseistä sarjaa yhtäjaksoisesti vähintään kahden minuutin ajan.

Näin ollen Bridgerton päihitti aiemmin ennätystä pitäneen The Witcher - Noituri -sarjan. Kyseistä sarjaa katsottiin ensimmäisten neljän viikon aikana 76 miljoonalta tililtä, joten eroa Bridgertonin alkusuosioon on peräti kuusi miljoonaa tiliä.

Bridgerton päihitti myös Netflixin omat odotukset kyseiselle sarjalle. Kun sarja oli ollut nähtävillä kymmenen päivän ajan, Netflix ennusti, että se keräisi ensimmäisen neljän viikon aikana 63 miljoonan tilin katsojaluvut.

(kuva: AOP)

Sarjassa seurataan 1800-luvun Lontoossa vaikuttavan Bridgertonin perheen sisarusten elämää yläluokassa. Sarja on noussut puheenaiheeksi muun muassa Regé-Jean Pagen ja Phoebe Dynevorin välisen kemian ja seksikohtausten vuoksi. Netflix on vahvistanut, että sarja saa jatkoa toisen tuotantokauden muodossa.

Lue myös: Fanit huomasivat Bridgertonissa nykyaikaisen yksityiskohdan - "Loppuiko tekijöiltä budjetti?"

Lue myös: Suosikkisarjan tähdet järkyttyivät - seksikohtaukset päätyivät aikuisviihdesivustolle

Lähteet: Deadline, Entertainment Weekly

Kilpailut

Uusimmat