Kuva: AOP

"Harrastimme seksiä" - Cardi B paljasti yksityiskohtia hittikappaleen tekohetkestä

06.04.2021 21:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Cardi B ja hänen miehensä Offset alkoivat tapailemaan vuonna 2017.

Räppärit Cardi B, 28, ja Offset, 29, alkoivat tapailemaan vuonna 2017, jolloin he menivät myös naimisiin. Samana vuonna kaksikko julkaisi myös kappaleen Um Yea, jonka taustoista Cardi B kertoi vastikään sosiaalisessa mediassa.

- Vuonna 2017 Offset oli tekemässä kyseistä kappaletta studiossa ja olin myös paikan päällä. Siellä tajusin, että haluan ehdottomasti biisiin mukaan.

Lopulta tilanne oli mennyt hieman villimmäksi.

- Kun kirjoitin omaa osuuttani, hän katsoi minua jatkuvasti ja oli innoissaan. Joten kuinka tämä rakkaustarina päättyi? Me harrastimme seksiä. Harrastimme heti seksiä, kun kappale oli valmis. Um yea, Cardi B päätti.

Pari erosi viime lokakuussa. Lopulta kuitenkin Cardi B vahvisti, että pariskunta oli palannut yhteen 27 eropäivän jälkeen.

Cardi B:lla ja Offsetilla on Kulture-niminen 2-vuotias tytär.

Voit kuunnella Um Yea -kappaleen alta tai tästä.

Lue myös: Cardi B yllätti räppärimiehensä lähes puolen miljoonan euron arvoisella lahjalla - katso video

Lue myös: Cardi B antoi 2-vuotiaan tyttärensä meikata itsensä - lopputulos huvitti nettikansaa

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat