Kuva: AOP

Kuin Pamela Anderson - katso miltä näyttää Lily James legendaarisessa punaisessa uimapuvussa

17.05.2021 08:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Näyttelijä Lily James, 32, nähdään Pamela Andersonin, 53, saappaissa Hulun tulevassa tv-sarjassa Pam & Tommy.

Pamela Andersonin, 53, ja rokkari Tommy Leen, 58, suhde oli yksi aikansa seuratuimmista. Syy tähän oli "kaaos", joka suhteen ympärillä vallitsi. Pari tapasi vuonna 1995 ja avioitui vain 95 tunnin tuntemisen jälkeen. He kuvasivat seksivideon, joka kuitenkin varastettiin ja se päätyi internetiin. Myös väkivalta oli läsnä suhteessa, joka päättyi vuonna 1998. 

Parin sekasortoiseen suhteeseen sukeltaa myös Hulun julkaisema sarja, Pam & Tommy, joka nimensä mukaisesti kertoo Andersonin ja Leen elämästä ja suhteesta. Andersonin roolissa nähdään 32-vuotias Lily James, jonka ensimmäiset kuvat roolihahmossaan saivat ihmiset innostumaan. Yhdennäköisyys kun on niissä uskomaton. 

Nyt kuvauksista on tullut julki ensimmäiset uimapukukuvat, joita toki on vaikea ohittaa Andersonista puhuttaessa. Hänet muistetaan nimittäin varmasti parhaiten legendaarisesta Baywatch-sarjasta, joka teki hänestä seksisymbolin. 

Kuvia siitä, miltä James näyttää legendaarisissa punaisissa uikkareissa, näet alta. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Alta pääset katsomaan miltä Anderson näytti Baywatch-sarjan promokuvissa. 

(kuva: AOP)

Lue myös: Ensimmäiset kuvat julki Lily Jamesista Pamela Andersonin roolissa - fanit eivät vakuuttuneet

Lue myös: Downton Abbey -näyttelijä poseeraa yläosattomissa - "Suuri kunnia"

Kilpailut

Uusimmat