Kuva: YouTube

Netflix julkaisee kauhuelokuvasarjan - kuumottava tiiseri paljastaa mitä on luvassa

20.05.2021 20:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Fear Street -kauhuelokuvasarja pohjautuu samannimiseen kirjasarjaan.

Netflix julkaisee kolme elokuvaa sisältävän kauhuleffasarjan. Fear Street perustuu R.L Stinesin samannimiseen kirjasarjaan, jonka ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1989. Elokuvat ohjaa Leigh Janiak.

Elokuvat kattavat kolme erilaista ajanjaksoa 300 vuoden sisällä. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Shadysiden kaupunkiin, jossa teinit huomaavat yllättäen kotikaupunkinsa kammottavien tapahtumien olevan yhteydessä toisiinsa ja tajuavat, että he saattavat itse olla seuraavia uhreja.

- Kuvasimme kaikki kolme elokuvaa "hullun verisen" kesän aikana. Nyt yleisö saa kokea tutun tarinan elokuvan muodossa vain kolmen viikon sisään, ohjaaja kertoo. 

Elokuvasarjasta on nyt julkaistu ensimmäinen tiiseri. Se esittelee elokuvian päätähtiä, joiden joukossa on muun muassa Stranger Things -sarjasta tuttu Maya Hawk sekä Sadie Sink.

Ensimmäinen osa sijoittuu vuoteen 1994 ja se julkaistaan 2. heinäkuuta. Toinen osa sijoittuu vuoteen 1978 ja se näkee päivänvalon 9. heinäkuuta. Viimeinen osa sukeltaa vuoteen 1666 ja se julkaistaan 16. heinäkuuta.

Julkaistu tiiseri on saanut kauhufanit innostumaan.

"Olen niin innoissani. Rakastan tätä kirjasarjaa."

"Näiden kirjojen parissa kasvoin lapsena. Ihan parasta, että näistä on tehty elokuvia."

"En malta odottaa."

Tiiserin pääset katsomaan alta. 

Lue myös: Netflixissä julkaistu kauhusarja sai ihmiset ahdistumaan: "En saa nukuttua"

Lue myös: Kriitikoilta kehuja kerännyt Netflix-kauhusarja ei saa jatkoa - katkera pettymys faneille

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat