Kuva: AOP

Cruella-elokuvan tähti ei käytä alusvaatteita - kertoo nyt epämukavista kuvaushetkistä

28.05.2021 12:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Cruella-elokuva saa ensi-iltansa tänään perjantaina 28. toukokuuta.

Odotettu Cruella-elokuva saa ensi-iltansa tänään sekä elokuvateattereissa että Disney+palvelussa.

Elokuvassa Baroness von Hellmania näyttelevä Emma Thompson, 62, kertoi tuoreessa haastattelussa, että hänellä oli erikoinen ongelma kuvausten aikana: Hän ei nimittäin pitänyt siitä, että joutui käyttämään hienoja alusvaatteita.

- Ne tuntuivat kidutuksella. Lopetin alusvaatteiden käyttämisen muutenkin jo vuosia sitten enkä pidä niistä ollenkaan

Cruellassa tullaan näkemään erikoista pukuloistoa ja välillä asut toivat haasteita näyttelijöille.

- Joskus sinusta tuntui siltä, että olisit kuin hammastahnatuubissa. Se oli varsin ikävää, Thompson paljasti.

Itse Cruella De Vil -päähahmoa, joka esiintyi Disneyn legendaarisessa animaatiossa 101 dalmatialaista, esittää Emma Stone.

Stonen ja Thompsonin lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Paul Walter Hauser, Emily Beecham, Mark Strong sekä Kirby Howell-Baptiste.

Lue myös: Disney-elokuvan traileri aiheutti hämmennystä: "Onko tämä nyt eri Cruella?"

Lue myös: Neljä kiinnostavaa faktaa, jotka tiedämme odotetusta Cruella-elokuvasta - katso, mitä on luvassa

Lähde: The Blast

Kilpailut

Uusimmat