Kaikki artikkelit

Cruellassa nähdään erikoista pukuloistoa ja välillä asut toivat haasteita näyttelijöille.
Näyttelijä Sean Bean kommentoi aiemmin intiimikoordinaattoreiden pilaavan seksikohtausten spontaaniuden.
Näyttelijä Emma Thompson alleviivaa, ettei seksikohtauksissa voi luottaa vain fiilikseen, sillä tilanne on kaikkea muuta kuin luonteva.
Kaksinkertainen Oscar-voittaja on joutunut kestämään uransa aikana kehonsa arvostelua niin medialta kuin elokuvamaailman tekijöiltäkin.
Näyttelijälegenda antautui villille tanssille, ja nettikansa on reagoinut ihastuksissaan.
Cruella-elokuva saa ensi-iltansa tänään perjantaina 28. toukokuuta.
Salaisuutena pudonneiden kilojen takana on Kate Middletonin suosima personal trainer.
Hämmentävä kuva ajaa hyvää asiaa.
Hoikistunut Emma Thompson keräsi ansaitusti katseita illanvietossa Lontoossa.
Näyttelijätär Emma Thompson kertoi perjantaina ITV-televisiokanavan haastattelussa yhdestä noloimmista hetkistään.
Legendaarinen englantilaisnäyttelijä Emma Thompson juhli asenteella Hollywood Walk Of Famelle saamaansa tähteä. Naisella oli seuranaan oikea sika.
Vanha sanonta kieltää eläinten ja lasten kanssa työskentelyn punaisella matolla. Näyttelijätär Emma Thompsonin olisi kannattanut miettiä kahdesti ennen kuin otti seuralaisensa mukaan.
Näyttelijä Emma Thompson säikäytti uuden elokuvansa mainostilaisuudessa eilen. Nainen nimittäin poseerasi erikoisen hammasrivistön kanssa.