Kuva: All Over Press

Paris Jackson paljastaa nyt: Lapsuuden kokemukset jättivät jälkeensä hallusinaatioita ja vainoharhaisuutta

15.06.2021 19:15 - Senja Rapila

Paris Jackson on elänyt koko ikänsä lehdistön silmätikkuna. Se on jättänyt jälkensä.

Edesmenneen laulajalegenda Michael Jacksonin tytär Paris Jackson, 23, on puhunut tuoreessa haastattelussa suoraan lapsuudestaan ja sen aiheuttamista traumoista.

Red Table Talk -keskusteluohjelmassa Jackson paljastaa Willow Smithille, että median silmätikkuna lapsesta asti eläminen on aiheuttanyt hänelle ahdistuneisuutta. Paparazzien kohteena oleminen lapsesta pitäen on myös jättänyt jälkensä trauman muodossa.

- Koen äänihallusinaatioita joskus, kameran laukaisimen ääniä ja rajua vainoharhaisuutta. Olen käynyt terapiassa monien syiden vuoksi, mutta tuo on yksi niistä. Kun kuulen roskapussin rapinaa, saatan säpsähtää paniikissa. Uskon, että se on tavallista traumaperäisessä stressihäiriössä.

Jackson paljastaa myös haastattelussa, että hän pitää tarkasti huolta yksityisyydestään erityisesti kotona. Hän kertoo, että pyytää kotonaan käyviä ihmisiä allekirjoittamaan salassapitosopimuksen varmistaakseen, että kaikki siellä keskusteltavat ja nähtävät asiat sekä hänen kotinsa pysyvät salassa lehdistöltä.

Kerroimme myös aikaisemmin, kuinka O.C.-sarjassa Marissaa näyttelevä Mischa Barton, 35, paljasti hiljattain kärsivänsä traumaperäisestä stressihäiriöstä paparazzien piinaamisen vuoksi. Barton paljasti, että paparazzit olivat ostaneet jopa kodittomille puhelimia, jotta he voisivat soittaa lehdistön paikalle kuvaamaan, mikäli he näkisivät Bartonin kävelemässä kadulla.

Lue myös: Koira puri Ewan McGregorin tytärtä kasvoihin, kiidätettiin ensiapuun - saapui sieltä suoraan punaiselle matolle

Lue myös: Nicole Kidmanin ja Tom Cruisen Connor-poika ei paistattele julkisuudessa - katso miltä hän näyttää nykyään

Lähde: NBC News

Kilpailut

Uusimmat