Kuva: All Over Press

Sarah Paulson sai Frendit-tähden parikseen "pussausbileissä" - muistelee noloa kohtaamista

26.06.2021 10:15 - Senja Rapila

Näyttelijä kertoo, ettei Frendit-tähti Matthew Perry suostunut pussaamaan häntä.

Muun muassa American Horror Story -sarjasta tuttu näyttelijä Sarah Paulson, 46, on paljastanut tuoreessa haastattelussa nolon kohtaamisen Frendit-tähti Matthew Perryn, 51, kanssa.

Paulson kertoo haastattelussa, että oli tavannut eräissä kotibileissä Carrie Fisherin, jonka kanssa kemiat olivat kohdanneet täydellisesti. Kumpikin naisista oli saapunut juhliin yksin. Jonkin ajan kuluttua he päättivät lähteä illanistujaisista, jonka jälkeen Fisher ehdotti Paulsonille toisia bileitä.

- Hän oli edessäni olevassa autossa ja olin itse omassa autossani. Hän rullasi ikkunansa alas ja huusi haluaisinko lähteä hänen kanssaan toisiin bileisiin, Paulson muistelee.

Lopulta Paulson päätyi Fisherin johdattamana "pussausbileisiin". 

- En nähnyt kenenkään pussailevan, mutta siellä oli hattu, jossa oli nimiä. Sinun piti pussailla sen henkilön kanssa, jonka nimen nostit hatusta.

Yllättäen samoissa juhlissa ollut Frendit-tähti Matthew Perry nosti Paulsonin nimen hatusta. Paulsonin mukaan Perry kertoi asiasta hänelle ja poistui lopulta huoneesta.

- Sanoin hänelle, että noh, pussataan sitten! Hän totesi siihen, että ei.

AHS-näyttelijä kertoo, että he tiesivät toisensa entuudestaan yhteisen ystävän kautta, jonka vuoksi tilanne oli vähintäänkin vaivaannuttava. Vuosia myöhemmin Paulson sai kuitenkin suudelmansa.

- Näyttelimme vuosia myöhemmin romanttisia kumppaneita Studio 60 -nimisessä ohjelmassa. Silloin sain suudelmani. Useita sellaisia.

Frendit-tähti Matthew Perry ei lämmennyt näyttelijäkollegalleen. (kuva: AOP)

Lue myös: Vuonna 2004 ennustettiin, miltä Frendit-tähdet näyttävät 2020-luvulla - pieleen meni ja pahasti

Lue myös: Fanit innostuivat Jennifer Anistonin ja David Schwimmerin halauskuvasta: "Jos molemmat ovat sinkkuja..."

Lue myös: Frendien paluujaksoa kritisoitiin monimuotoisuuden puutteesta - nyt ohjaaja vastaa napakasti

Lähde: E! Online

Kilpailut

Uusimmat