Kuva: AOP

Halseyn tulevan albumin kansi pyrkii normalisoimaan rintaruokintaa - katso upea kuva

08.07.2021 22:15 - Iiro Myllymäki

Raskaana olevan Halseyn tulevan albumin kansikuva pitää sisällään voimakkaan viestin.

Laulaja-lauluntekijä Halsey, 26, on jakanut sosiaalisessa mediassa tulevan albuminsa kansikuvan. If I Can’t Have Love, I Want Power -niminen albumi julkaistaan 27. elokuuta.

Kansikuvassa Halsey istuu valtaistuimella ja pitää vauvaa sylissään. Tähden asu paljastaa toisen rinnan. Halsey kirjoittaa kuvan merkityksistä kuvatekstissä. Hänen mukaansa albumi on konseptilevy raskauden ja synnyttämisen ”iloista ja kauhuista”. Halsey odottaa parhaillaan ensimmäistä lastaan.

Minulle oli tärkeää, että kansitaide heijastelee viime kuukausina kulkemaani matkaa. Madonnan ja huoran dikotomiaa. Ajatusta siitä, että voin olla samanaikaisesti seksuaalinen olento ja myös antaa kehoni lahjaksi lapselleni, ja nämä kaksi asiaa voivat olla totta samaan aikaan”, Halsey kirjoittaa.

Laulaja toivoo voivansa vaikuttaa ihmisten asenteisiin kansikuvalla.

”Tämä kuva juhlistaa raskaana olevia ja raskauden jälkeisiä kehoja jonakin kauniina ja ihailun arvoisena. Meillä on vielä pitkä tie kuljettavana, kun tuhoamme stigmaa kehojen ja rintaruokinnan ympäriltä. Toivottavasti tämä voi olla askel oikeaan suuntaan”, Halsey kirjoittaa.

Voit katsoa kuvan alta tai tämän linkin takaa.

Halseyn tulevan albumin kansikuva herätti netissä hämmennystä siitä, onko laulaja jo saanut lapsensa. Sosiaalisessa mediassa kuitenkin otettiin esiin, että kuvassa nähtävä lapsi olisi liian iso ollakseen Halseyn. Jotkut nostivat esiin, että Halsey oli vain muutamaa päivää aiemmin päivittänyt kuvan itsestään Instagramin tarinoihin ja oli kuvassa raskaana. Lisäksi Halsey jakoi albumi-ilmoituksen yhteydessä videon, jossa hän paljastaa albumin kansitaiteen Metropolitan Museum of Art -museossa. Kyseisellä videolla hän on näkyvästi raskaana. Videon näet alta.

Halsey on tähän mennessä julkaissut kolme albumia, joilta löytyvät muun muassa hitit Without Me ja Sorry.  

Lue myös: Halsey ilmoitti uudet pronomininsa someprofiileissaan - faneilta satelee kiitosta

Lue myös: Menikö sinultakin ohi? Halseyn raskauspaljastuksessa on koskettava piiloviesti

Lähteet: Metro, Page Six

Kilpailut

Uusimmat