Kuva: YouTube / Miramax

Tänään tv:ssä: Yhdeksän Oscar-palkintoa voittanut koskettava klassikkodraamaelokuva

17.07.2021 07:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Elokuva palkittiin Oscar-palkinnolla muun muassa parhaasta naissivuosasta sekä parhaasta leikkauksesta.

Tänään tv:ssä nähdään vuonna 1996 julkaistu klassikkodraamaelokuva Englantilainen potilas, joka oli valtava menestys.

Elokuva esimerkiksi voitti yhdeksän Oscar-palkintoa, joita olivat muun muassa paras elokuva, paras naissivuosa, paras leikkaus ja paras kuvaus. Englantilainen potilas tuotti myös muutaman kymmenen miljoonan dollarin budjettiin nähden loistavasti, sillä se tienasi lipputuloja maailmanlaajuisesti yli 200 miljoonaa.

Englantilainen potilas -leffaa tähdittävät Ralph Fiennes, Juliette Binoche, Willem Dafoe sekä Kristin Scott Thomas, ja se kertoo kuuden ihmisen, kuten esimerkiksi sairaanhoitajattaren, unkarilaisen lentäjän ja kartoittajan sekä brittiläisen avioparin, kohtalokkaista vaiheista Saharassa ja Italiassa toisen maailmansodan aikaan. 

Trailerin näet alta tai tästä.

Englantilainen potilas

Yle Teema

21.00

Lue myös: 12 elokuvaa, jotka auttavat pahimpaankin matkakuumeeseen

Kilpailut

Uusimmat