Kuva: AOP

Palaako Liam Payne vielä yhteen entisen kihlattunsa kanssa? Ex-pari nähtiin tunnelmallisilla treffeillä

28.07.2021 19:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Pariskunta erosi kesäkuussa 2021.

Entinen kihlapari, muusikko Liam Payne, 27, ja Maya Henry, 21, nähtiin viettämässä iltaa yhdessä luksusbaarissa Buckinghamshiressa. Paikalla olleiden mukaan kaksikko näytti olevan hyvin läheisissä väleissä.

- He koskettivat toisiaan koko ajan. Silittelivät käsiä ja flirttailivat. Liam myös kietoi jossain vaiheessa käsivartensa hänen ympärilleen, lähde kuvailee illan kulkua.

Lähde jatkaa, että entistä pariskuntaa ei tuntunut juuri liikuttavan muiden läsnäolo.

- Minun nähdäkseni he eivät yrittäneet piilotella faktaa, että ovat yhdessä. Heitä ei näyttänyt kiinnostavan, kuka näkee heidät.

Pariskunta alkoi seurustella vuonna 2018 ja oli kihloissa elokuusta 2020 lähtien, kunnes Payne purki kihlauksen kesäkuussa 2021. Payne kommentoi silloin, että ei ole kovin hyvä suhteissaan ja oli pettynyt, että satutti kumppaneitaan. Myöhemmin hän on kuitenkin julkaissut Instagram-tilillään mystisiä lausahduksia viitateen mahdollisesti eroon Henrysta.

"Älä päästä ihmistä menemään, jos todella haluat rakastaa häntä. Vaikka sinun täytyisi oppia rakastamaan häntä omien virheidesi kautta, anna vaistosi kertoa sinulle, että tarvitset häntä. Ja pidä hänet lähellä, aikaa on aina liian vään emmekä koskaan saa sitä lisää", Payne kirjoitti.

Lue myös: One Directionista tuttu Liam Payne purki kihlauksen -"Olen pettynyt itseeni, koska satutan ihmisiä"

Lue myös: One Direction -tähti Liam Payne kertoo avoimesti vuosien päihdekierteestä, johon bändielämä ajoi

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat