Kuva: Niko Tiainen / Bauer Media

Niko Saarisen suuri ammatillinen haave toteutuu: "Kuin lottovoitto"

02.08.2021 10:00 - Henna Koste

Niko Saarinen ja Rosanna Kulju pääsevät ääneen NRJ:n Illoissa. Kaksikko on tehnyt yhdessä myös suosittua podcastia.

Niko Saarista ei haittaa yhtään, vaikka kesä on hujahtanut ohi nopeasti. Hän ei malta odottaa, että hän pääsee juontamaan Rosanna Kuljun kanssa NRJ:n Iltaa. Pitkään ei tarvitse odottaakaan, sillä kaksikon juontamat lähetykset alkavat 9. elokuuta. Saarinen ja Kulju tuuraavat NRJ:n Verho Show'n emäntää Veronica Verhoa, kun tämä lähtee pariksi kuukaudeksi juontamaan Love Island -ohjelmaa.

- Tämä on pitkäaikainen haaveeni. Tämä on kuin lottovoitto, Saarinen iloitsee radiopestiä. 

Hän kertoo, että haave radiotyöstä on kasvanut vuosien mittaan – etenkin, kun hän on tehnyt viime vuosina suosittuja podcasteja. Innostus radiotyöhön syttyi, kun hän teki vuosia sitten harjoitusdemoja radiotyötä varten. Saarisen viime vuodet ovat olleet kiireisiä tv-töiden ja muiden projektien vuoksi, mutta nyt hetki radiolle oli oikea.

Myös podcastaajana ja juontajana kunnostautunut Kulju toteaa äänen kanssa työskentelyn olevan hänelle mieluisaa.

- Kun teemme Nikon kanssa juttuja yhdessä, ne eivät tullut duunilta, Kulju toteaa.

Kulju x Saarinen -podcastia tehnyt kaksikko lupailee, että radiolähetyksessä on samaa henkeä kuin podcastissakin.

- Uskon, että tästä tulee hyvin meidän näköinen juttu. Paljon naurua ja huumoria, Kulju lupailee.

- Ei tule tylsää hetkeä. Haluamme kuulijoita mukaan lähetykseen. Kun olin nuori, radio oli se juttu. Haluan sitä ajatusta enemmän takaisin, että kuulijat ovat myös läsnä, Saarinen toteaa.

Kuljun ja Saarisen show'ta kuullaan siis maanantaista torstaihin kello 18-20. Veronica Verho palaa taajuudelle jälleen 18. lokakuuta.

Lue myös: Niko Saarisen sukulaiset eivät katso häntä tv:stä - taustalla yksinkertainen syy

Lue myös: Veronica Verho paljastaa, miksi julkisti kihlauksensa vasta kuukausia myöhemmin

Kilpailut

Uusimmat