Kuva: AOP

Liam Payne palasi yhteen entisen kihlattunsa kanssa - lähteen mukaan häät pidetään kaikesta huolimatta

13.08.2021 15:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

One Directionista tutun Liam Paynen kerrotaan voittaneen kumppaninsa takaisin romanttisella eleellä.

One Direction -bändistä tunnetuksi tullut muusikko Liam Payne, 27, on palannut yhteen entisen kihlattunsa Maya Henryn, 21, kanssa, josta ilmoitti yllättäen eroavansa kesäkuussa 2021.

Parin lähipiiri kuvailee, että Payne ja Henry ovat varmoja suhteensa elpymisestä ja ovat muuttaneet myös takaisin yhteen. Lähde kertoo, että Payne olisi lopulta saanut Henryn takaisin romanttisella eleellä, jota lähde ei kuvaile sen yksityiskohtaisemmin.

Lähde paljastaa myös, että parin häät pidetään kaikesta huolimatta alkuperäisen suunnitelman mukaan ensi vuonna. 

- He tajusivat, että eivät voi elää ilman toisiaan, lähde kertoo.

Liam Payne ja Maya Henry ehtivät olla erossa noin kahden kuukauden ajan. (kuva: AOP)

Paynen ja Henryn lämmenneistä väleistä huhuttiin jo aiemmin, kun heidät bongattiin tunnelmalliselta illalliselta yhdessä. Parin eron aikoihin Payne kommentoi asiaa niin, että on pettynyt itseensä, koska satuttaa kumppaneitaan. Hän kuvaili tuolloin myös, ettei ole kovin hyvä parisuhteissaan eikä pystynyt antamaan itsestään enää hyvää versiota suhteessaan Henrynkaan kanssa.

Lue myös: One Direction -tähti Liam Payne kertoo avoimesti vuosien päihdekierteestä, johon bändielämä ajoi

Lue myös: One Directionista tuttu Liam Payne purki kihlauksen -"Olen pettynyt itseeni, koska satutan ihmisiä"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat