MTV: Vappu Pimiä paljastaa, keiden Maajussille morsian -osallistujien kanssa on jäänyt ystäviksi

Vappu Pimiä on jäänyt tekemisiin esimerkiksi viime kaudella nähdyn Miian kanssa.

Julkaistu:

Maajussille morsian -ohjelmaa pitkään juontanut Vappu Pimiä, 43, kertoo MTV:n haastattelussa, että on jäänyt joidenkin aiempien osallistujien kanssa tiiviistikin tekemisiin. Pimiä kertoo olevansa säännöllisesti tekemisissä esimerkiksi viime kaudella nähdyn Miian kanssa.

– Juuri sovimme hänen kanssaan treffit, kun hän tulee käymään Helsingissä. Juhlistamme Miian synttäreitä. Kävin myös perheeni kanssa siellä Miian Ajakassa lomalla alkuvuodesta pohjoisessa, Pimiä kertoo MTV:lle viitaten Miian pyörittämään lomakylään Kuusamon lähistöllä.

Myös vuonna 2018 ohjelmassa nähty pari Tuomo ja Marjo on jäänyt Pimiän elämään. Pimiä on perheineen käynyt pariskunnan luona.

– Tuomon kanssa viestittelimme viimeksi viime viikolla, Pimiä sanoo.

Vappu Pimiän koko haastattelun voit katsoa alta.

Vappu Pimiä juontaa nyt alkavaa Maajussille morsian -ohjelman 14:ttä tuotantokautta. Voit tutustua kaudella rakkautta etsiviin neljään maatilatyöntekijään tästä artikkelista.

Lue myös: Sometähti vertasi yhdennäköisyyttään Vappu Pimiään – juontaja ei jäänyt sanattomaksi

Lue myös: Vappu Pimiä julkaisi kuvia suosikkiohjelmasta – vastasi samalla monia askarruttaneeseen kysymykseen