Kuva: AOP

Daniel Craig kärsi julkisuudesta James Bond -roolien myötä - "Lukitsin itseni sisään"

09.09.2021 22:15 - Roy Kokkonen

Näyttelijä Daniel Craig koki julkisuuden ikävänä.

Näyttelijä Daniel Craig, 53, kertoo uudessa dokumentissa kokemistaan vaikeuksista, jotka rooli James Bond -elokuvissa toivat. Apple TV+ -palvelussa nähtävässä Being James Bond -dokumentissa Craig kertoo, että julkisuuden myötä hän koki olevansa henkisesti ja fyysisesti hyökkäyksen kohteena.

– Yhtäkkinen julkisuus vaikutti yksityiselämääni. Lukitsin itseni sisään ja suljin verhot, hän kertoo.

Craig kertoo, että näyttelijä Hugh Jackman oli tukena vaikeina hetkinä.

– Hän auttoi minua hyväksymään sen ja arvostamaan sitä.

Jackmania oli kaavailtu Bondin rooliin ennen Craigia, mutta hän kieltäytyi kunniasta. Myöskään Craig ei lämmennyt James Bondille aluksi, mutta tuottaja Barbara Broccoli sai hänen päänsä kääntymään.

Syyskuun lopussa ensi-iltaan tuleva No Time To Die jää Craigin viimeiseksi 007:n roolissa. Jo vuonna 2015, ennen kuin No Time To Diesta oli tietoakaan, Craig kertoi, että viiltäisi mieluummin ranteensa, kuin tekisi uuden Bond-elokuvan. Myöhemmin hän totesi, että purkaus johtui siitä, että hän oli vasta tullut edellisen elokuvan kuvauksista.

Lue myös: Daniel Craig ei aio kuolla 135 miljoonaa tilillään tai jättää sitä perinnöksi - "Hankkiudun niistä eroon"

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat