Kaikki artikkelit
Pelkästään joulupyhina elokuvaa katsottiin yli 80 miljoonaa tuntia.
Viihde
9 kuukautta sitten
Craig kertoo myös, onko hän katunut päätöstään lopettaa agentti 007:n roolissa.
Viihde
9 kuukautta sitten
Daniel Craig on uusista näyttelijöistä huolimatta edelleen mukana.
Viihde
12 kuukautta sitten
Tulevan 007-tähden tulee sitoutua rooliin ainakin vuosikymmeneksi.
Viihde
12 kuukautta sitten
Seuraavalta Bond-elokuvalta odotetaan uudistumista.
Viihde
noin vuosi sitten
Elokuva nähdään Netflixissä vielä tämän vuoden puolella.
Viihde
noin vuosi sitten
Daniel Craig nähdään jatko-osassakin pääroolissa.
Viihde
noin vuosi sitten
Daniel Craig näytteli ensimmäisen kerran James Bondia vuoden 2006 elokuvassa.
Viihde
noin vuosi sitten
Kuuluisat ohjaajaveljekset Anthony ja Joseph Russo ottavat kantaa keskusteluu, jossa pohditaan, kuka voisi olla seuraava James Bond.
Viihde
noin vuosi sitten
Seuraavan Bondin julkaisu on vasta vuosien päässä.
Viihde
noin vuosi sitten
Craig ehti jo kieltäytyä roolista Bondina.
Viihde
noin vuosi sitten
Illan elokuva perustuu tositapahtumiin. Tapahtumien keskiössä on toisen maailmansodan kuristuksessa oleva Valko-Venäjä.
Viihde
noin vuosi sitten
Ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 2019.
Viihde
noin vuosi sitten
Verta vuotava Craig aiheutti hämmennystä.
Viihde
noin vuosi sitten
Varoitus: Juttu sisältää juonipaljastuksia.
Viihde
noin vuosi sitten
Daniel Craig on tähdittänyt viimeisimpiä Bond-elokuvia.
Viihde
noin vuosi sitten