Kuva: Laura Iikkanen

Kaija Koon elämäkertakirja on rehellinen katsaus artistin elämään: "Sisältää hyvinkin intiimejä asioita"

10.09.2021 18:15 - Senja Rapila

Kaija Koo - Taipumaton on laulajatähden odotettu elämäkertakirja.

Yhdestä Suomen menestyneimmästä artistista, Kaija Koosta, julkaistaan tämän vuoden syyskuussa odotettu elämäkertakirja. Vuoden alussa, kun elämäkertakirjan julkaisusta uutisoitiin, Kaija Koo kertoi kokevansa kirjan julkaisun jopa velvollisuudekseen.

Nyt Iskelmän juontaja Satu Kotonen on haastatellut kirjan kirjoittajaa, pitkän linjan toimittaja Jouni K. Kemppaista, tulevan kirjan tiimoilta. Kemppainen kertoo haastattelussa, että elämäkertakirja tulee sisältämään monipuolisen ja rehellisen katsauksen artistin elämään ja uraan.

Kemppainen kertoo, että Kaija Koo - Taipumaton -kirjasta ei jätetty erityisemmin pois tarinoita, kohtauksia tai kokemuksia, vaan Kaija Koo kertoi rohkeasti kaikista elämässään tapahtuneista käänteistä "pohjamutia myöden".

- Ihan hirveän vähän (asioita jätettiin pois). Siitä kyllä todella, todella iso kunnioitus Kaijalle, koska aikamoisia tarinoita siinä kirjassa on. Ja hyvinkin intiimejä ja sellaisiakin tarinoita, joissa Kaija ei aina esiinny siinä kaikista loisteliaimmassa valossa, Kemppainen kertoo Satu Kotoselle.

Joitain asioita kirjassa ei kuitenkaan tulla käsittelemään ja siihen päädyttiin yhteisymmärryksessä.

- Joitakin sellaisia asioita karsittiin pois, jotka liittyivät kolmansiin osapuoliin (eli muihin ihmisiin). Oikeastaan Kaija itsensä suhteen - sen oman tarinansa suhteen - oli kyllä todellakin avoin ja aika peloton.

- Mutta siis sellaisia asioita kirjasta jätettiin pois, jotka olisivat voineet loukata toisia ihmisiä tarpeettomasti.

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Tunnetko Kaija Koon hitit? Tee hauska lyriikkatesti

Lue myös: Kaija Koon biisin lyriikat kuultiin härskisti väärin - "Ollaan naurettu tälle niin paljon!"

Lue myös: "Jokaisella laululla on tärkeä sanoma" - Kaija Koo julkaisi uransa 14. albumin ja fanit rakastuivat

Kilpailut

Uusimmat