Kuva: AOP

Joutuuko Emily in Paris jälleen kritiikin kohteeksi? Ensimmäiset kuvat jatkokaudesta julki

25.09.2021 16:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Sarjan toisen tuotantokauden kuvaukset alkoivat 3. maaliskuuta.

Netflix ilmoitti viime vuoden marraskuussa, että suosittu mutta myös laajalti kritisoitu Emily in Paris -sarja saa jatkoa. Toisen tuotantokauden kuvaukset alkoivat vuoden 2021 maaliskuussa ja nyt tulevasta kaudesta on julkaistu ensimmäiset maistiaiset.

Julkaistussa kuvasarjassa nähdään kaikkiaan kahdeksan kuvaa, jotka antavat hieman osviittaa siitä, mitä tuleman pitää. Mukana näyttää olevan niin vanhoja tuttuja kuin uusia kasvojakin. Sen lisäksi muoti näyttelee edelleen suurta osaa sarjassa.

Myös rakkautta on selkeästi ilmassa ja kuvat antavat pienen vilauksen Emilyn mahdollisesta uudesta rakkaudesta. 

Kuvat näet alta.  Jos julkaisu ei näy, pääset katsomaan sen myös täältä

Emily in Paris oli yksi viime syksyn puhutuimmista sarjoista. Se nousi välittömästi julkaisunsa jälkeen Netflixin 10 -listalle, mutta sai sen lisäksi osakseen runsaasti kritiikkiä. 

Muun muassa ranskalaiset sarja onnistui suututtamaan liiallisilla stereotypioilla. Myös Yhdysvalloissa sijaitseva pizzeria kertoi kokeneensa sarjan esittämän, heihin kohdistetun "pilkan" sydämettömäksi. 

Sarjan takana on Sinkkuelämää-sarjan luonut Darren Starr. Sarja sijoittuu nimensä mukaisesti Pariisiin. Sarjassa Lily Collinsin tähdittämä hahmo suuntaa rakkauden kaupunkiin töiden perässä ja törmää matkallaan monenlaisiin haasteisiin. Se, mitä toinen tuotantokausi pitää sisällään, on vielä arvoitus. Samoin kuin se, joutuu sarja jälleen kohujen kohteeksi. 

Lue myös: Emily in Parisin Emmy-ehdokkuus sai somessa täystyrmäyksen - "Oliko sen tarkoitus olla komedia?"

Lue myös: Paljastuksia huippusuositusta Emily in Paris -sarjasta julki - muutoksia luvassa

Lue myös: Netflix kertoi, miten suosikkisarja Emily in Parisin nimi tulisi ääntää - some sekosi ristiriidasta

Kilpailut

Uusimmat