Kuva: Janita Mutanen

Jyrki 69:n uudessa radio-ohjelmassa juhlitaan kasarirockia

27.09.2021 11:00 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

The 69 Eyes -yhtyeen laulaja Jyrki 69 ja Jere "Jete" Ollinen vetävät perjantai-iltaisin 80´s Rock Show -ohjelmaa Radio City -kanavalla.

Radio City vahvistuu uudella tekijällä, kun The 69 Eyes -yhtyeen Jyrki 69, 52, hyppää askiin lokakuun ensimmäisenä päivänä ja aloittaa Jere ”Jete” Ollisen kanssa vetämään 80’s Rock Show -ohjelmaa perjantai-iltaisin.

Pitkän linjan muusikko ja monessa marinoitu Jyrki 69 on ehtinyt matkan varrella nähdä monta takahuonetta ja keikkabussia, joista taskuun tarttuneilla tarinoilla väritetään myös Radio Cityn 80’s Rock Show’n tunnelmaa.

- Radio City on pitänyt rock ’n’ rollia hengissä kaikki nämä vuosikymmenet. Me tehdään Jeten kanssa nyt jokaisesta perjantai-illasta rokkaamisen arvoinen, sanoo goottikorppi Jyrki 69 Jeten olkapäältä.

80’s Rock Show on ensimmäinen Radio Cityn uusista musiikin erikoisohjelmista, jotka lokakuun alussa pistävät kanavan iltaohjelmiston uuteen järjestykseen.

Jyrki 69 ja Jere "Jete" Ollinen luotsaavat uutta 80´s Rock Show -ohjelmaa. (kuva: Janita Mutanen)

- Haluamme vahvistaa asemaamme monipuolista rockmusiikkia soittavana kanavana ja tuottaa sisällöllisesti laadukasta musiikkiohjelmaa. On upeaa, että pystymme vastaamaan kuuntelijoiden toiveisiin ja tarjota erikoisohjelmien avulla laajan kattauksen rockin eri genreistä, kertoo Radio Cityn ohjelmapäällikkö Janica Saxelin-Rinne.

- Lisäksi on mahtavaa saada Jyrki 69:n kaltainen tekijä jengiin mukaan.

Lokakuun alusta alkaen Radio Cityn arki-illat rakentuvat uuden rockmusiikin, metallin, 90-luvun rockin ja suomalaisen rockmusiikin erikoisohjelmista. Viikko huipentuu 80’s Rock Show’hun, joka pyhittää perjantai-illat 80-luvun kovimmalle rockmusiikille.

Voice.fi ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Jyrki 69:n tulevaisuudessa häämöttää yksi suuri unelma - "Kun on sinnikkyyttä, asioita tapahtuu"

Lue myös: Jyrki 69 saa oman radio-ohjelman - "Hienoa, että tämä vihdoinkin tapahtuu"

Kilpailut

Uusimmat