Tabermann pahoittelee näytelleensä juoppoa - kasvain aivoissa

11.09.2009 08:03 -

Runoilija ja kansanedustaja Tommy Tabermann pahoittelee viinapuheitaan. Hän kertoo peitelleensä puheillaan vakavaa sairauttaan.

- Aivojeni pinnalla on kasvain, jota ei voida leikata pois, Tabermann kertoo Iltalehdessä.

Tabermann sai elokuussa kasvaimeen liittyvän sairauskohtauksen, jota ennen hänellä ei ollut minkäänlaisia oireita. Kun vointia kyseltiin, mies syytti liiallista valkoviinin käyttöään.

- Pyydän vilpittömästi anteeksi kaikilta sitä, että olen viime päivinä näytellyt julkisuudessa juoppoa. Tein niin, jotta olisin saanut säästettyä itseäni ja perhettäni, mies kertoo.

Tabermannin mukaan hän ei ole ollut moneen viikkoon tekemisissä alkoholin kanssa. Runoilija on saanut päivittäin sädehoitoa jo kahden viikon ajan ja hänellä on vahva lääkitys. Vielä ei osata sanoa, miten hoito vaikuttaa, mutta ehkä parin kuukauden päästä tiedetään enemmän.

- Sitten katsotaan, missä kuljetaan. En ole toivoton. Tämä on nyt tällainen taistelu. Mikään tilanne ei ole toivoton, Tabermann kertoo Ilta-Sanomissa.

Kilpailut

Uusimmat