Kuva: AOP

Meemikokki Salt Baen ökykallis uutuusravintola sai murska-arvostelut - pihvin hinta yli 1 700 euroa

19.10.2021 18:45 - Roy Kokkonen / roy.kokkonen@bauermedia.fi

Ravintola sai nopeasti huomiota ökykalliin hintatasonsa takia. Kaikki eivät kuitenkaan pidä annoksia hintansa arvoisina.

Meemisuosiosta tunnetuksi tullut kokki Nusret Gökçe, 38, avasi uuden ravintolan Lontooseen syyskuussa. Jo heti alkuvaiheessa ravintola aiheutti kohun, kun sen hintataso tuli julki.

Esimerkiksi neljä Red Bull -energiajuomaa Nusr-Et-ravintolassa maksaa huimat 44 puntaa, eli 51 euroa. Tv-persoona Gemma Collins kertoo tilanneensa ravintolassa kullatun pihvin, jonka hinta oli huimat 1 450 puntaa eli yli 1 700 euroa.

Turkkilaiskokki tunnetaan paremmin nimellä Salt Bae. Hän nousi suosioon vuonna 2017, kun hänestä kuvattuja videoita lähti leviämään netissä. Videolla kokki sirottelee suolaa lihan päälle erikoisella tyylillä.

Indy100 kertoo, että uutuusravintola on saanut murska-arvostelut kävijöiltä Tripadvisor-sivustolta. Mielipiteet ovat jakautuneet vahvasti. Kuudestatoista arviosta yhdeksän on yhden tähden palautteita. 

Eräs kävijä tylyttää ravintolaa ja toteaa, että se tarjoilee "ylihinnoiteltua TikTok-ruokaa". Toinen kuvailee sitä "maailman kalleimmaksi kebab-ravintolaksi". Kolmas toteaa, että kyseessä on "keisarin uudet vaatteet". Osa puolestaan ylistää eritoten uutuusravintolan tunnelmaa ja kokemusta. 

Lue myös: Meemisuosikki Salt Bae avasi uuden ravintolan Lontooseen, hinnat puhuttavat somessa: "Onko hän okei?"

Lähde: Indy100

Kilpailut

Uusimmat