Nyt se on varmaa, Squid Game saa jatkoa – "Meille ei jäänyt vaihtoehtoa"

Squid Game pysyttelee Netflixin katsotuimpana sarjana.

Julkaistu:

Supersuosioon hetkessä noussut Squid Game tulee saamaan jatkoa. Sarjan luoja Hwang Dong-hyuk, 50, vahvistaa toisen tuotantokauden olevan tekeillä. Hän kertoo myös, että sarjan saaman jättimäisen menestyksen myötä tuntuu, että muita vaihtoehtoja ei olisi edes ollut.

– On ollut niin paljon painetta, vaatimuksia ja rakkautta toista tuotantokautta kohtaan. Melkein tuntuu, että meille ei jäänyt vaihtoehtoa, Dong-hyuk kuvailee.

Dong-hyuk sanoo, että kausi on kuitenkin vielä niin alkutekijöissään, että on liian aikaista kertoa yksityiskohdista.

– Se on päässäni tällä hetkellä. Olen suunnitteluvaiheessa, hittisarjan luoja kertoo.

Sen Dong-hyuk kuitenkin paljastaa, että ainakin pääosaa näytellyt Lee Jung-jae, 48, palaa rooliinsa Seong Gi-huniksi myös toisella kaudella.

Verinen Squid Game julkaistiin Netflixissä lokakuussa 2021 ja se ampaisi hetkessä suoratoistopalvelun kaikkien aikojen suosituimmaksi sarjaksi keikkuen katselluimman sarjan paikalla viikosta toiseen.

Lue myös: Alle 18-vuotiailta kielletty korealaissarja julkaistaan pian – viimeinen maistiainen kerää kehuja

Lue myös: Nyt se on tutkittu – miksi superraaka Squid Game koukuttaa ja kärsimys viihdyttää?

Lähde: Variety