Kuva: AOP

Squid Game -luoja myöntää, että sarja meinasi loppua eri tavalla - 'Pohdimme kahta eri vaihtoehtoa'

11.11.2021 09:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Squid Game -sarjan lopetus on aiheuttanut kovasti keskustelua. Sarja on saamassa tulevaisuudessa toisen tuotantokauden.

Juttu sisältää juonipaljastuksia Squid Game -sarjasta.

Squid Game -sarjan ensimmäisen tuotantokauden lopetus on herättänyt valtavan määrän mielipiteitä. Sarjan lopussa Gi-Hun-hahmo on nousemassa lentokoneeseen, jotta pääsisi tyttärensä luokse. Lopulta mies haluaakin selvittää enemmän itse pelistä ja kääntyy takaisin kosto mielessään. Lopun on lytännyt muun muassa koripalloilija LeBron James

Squid Gamen ohjaaja ja luoja Hwang Dong-hyuk paljasti Entertainment Weekly -julkaisun haastattelussa, että työryhmä pohti myös toisenlaista päätöstä.

- Palloittelimme kahden eri vaihtoehdon välillä, ohjaaja sanoi.

Toinen päätöksistä olisi ollut todennäköisesti juuri se, että Gi-Hun olisi lähtenyt tyttärensä luokse.

- Mietimme, että mikä oikein on oikea lopetus. Millaisen ajatuksen haluamme katsojille tuoda? Päättelimme lopulta, että Gi-Hun ei voi astua koneeseen.

- Halusimme vastauksen kysymykseen, joka kuului: "Miksi maailmasta on tullut tällainen?". Tuohon saimme jonkinlaisen johdattelun, kun Gi-Hun päättikin kääntyä takaisin. Siksi päädyimme lopulliseen kohtaukseen. 

Vastikään selvisi, että sarja on saamassa toisen tuotantokauden. Voit lukea lisää täältä. 

Lue myös: LeBron James lyttäsi Squid Game -sarjan lopun - nyt ohjaaja kommentoi

Lue myös: Nyt se on varmaa, Squid Game saa jatkoa - "Meille ei jäänyt vaihtoehtoa"

Lähde: E News!

Suosittelemme

Uusimmat