Kuva: YouTube / Netflix

Supertähtien katastrofielokuva julkaistaan Netflixissä jouluna - katsojat kettuilevat trailerille

17.11.2021 22:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Uusi traileri on kerännyt hetkessä yli kaksi miljoonaa katselukertaa. Monet ovat myös pohtineet, kenties pilke silmäkulmassa, videon sanomaa.

Netflix julkaisee jouluaattona 24. joulukuuta uuden Don´t Look Up -elokuvan, jossa nähdään monia huippunimiä. 

Elokuva kertoo kahdesta tähtitieteilijästä, jotka lähtevät mediakiertueelle varoittaakseen maapalloa lähestyvästä jättikomeetasta. Ketään ei kuitenkaan tunnu kiinnostavan kaksikon tärkeä sanoma. 

Don't Look Upissa on huima määrä Hollywoodin huippunäyttelijöitä, sillä elokuvaa tähdittävät muun muassa Leonardo DiCaprio, Jennifer Lawrence, Meryl Streep, Cate Blanchett, Johan Hill sekä Ariana Grande

Elokuvan ensimmäinen traileri on kerännyt valtavan suosion ja saanut hetkessä yli kaksi miljoonaa katselukertaa. Monet kommentoijat odottavat leffaa innolla.

"Uskomaton näyttelijäkaarti, tämä on pakko nähdä!"

"Netflix selvästi säästää parhaat jutut aina vuoden loppuun. Tämä on katsottava."

Monet katsojat myös kettuilevat trailerille, sillä sen väitetään perustuvan tositapahtumiin, joita ei ole vielä tapahtunut.

"Perustuu siis tositapahtumaan, joka ei ole tapahtunut vielä? Nerokasta!"

"Ehkä kyseessä on salaliitto, että tämä on pian tapahtumassa ja Hollywood tietää sen..."

"Halutaanko tällä siis varottaa ilmastonmuutoksesta? Mutta miten komeetta liittyy siihen?

Näet trailerin alta. Jos video ei toimi, katso se täältä. 

Lue myös: Alle 18-vuotiailta kielletty rikossarja nousi Squid Gamen ohi Netflixin katsotuimpien listalla

Lue myös: Supertähtien Netflix-uutuus räjäytti potin - rikkoi jo toisen suoratoistopalvelun ennätyksen

Kilpailut

Uusimmat