Kuva: AOP

Jennifer Aniston joutui marssimaan kesken kaiken ulos Frendit-paluun kuvauksista - paljastaa tunteikkaan syyn

09.12.2021 15:45 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

HBO Maxilla esitetyn paluujakson kuvaukset olivat Jennifer Anistonille tunteikkaat.

Frendit-tähdet tekivät paluun ikonisen sarjan lavasteisiin HBO Maxin viime toukokuussa esittämässä paluujaksossa. Paluu oli erityisen tunteikas Rachelia esittäneelle Jennifer Anistonille, 52. Nainen paljastaa nyt The Hollywood Reporterin haastattelussa joutuneensa kävelemään pois kuvauksista kesken kaiken, kun tunteet ottivat hänestä vallan.

- Minun piti poistua tietyissä kohdissa. En tiedä, miten ne kohdat saatiin leikattua, Aniston sanoo.

Nainen kertoo, että ajassa taaksepäin matkustaminen oli tunteellisesti kuluttavaa.

- Taisimme olla aika naiiveja, kun ajattelimme, miten hauskaa tästä paluusta tuleekaan ja miten hauskaa on palata samoihin lavasteisiin. Sitten, kun sinne pääsi, sitä tajusi, ettei ollutkaan ajatellut, millaista elämä oli viime kerralla, kun oli niissä lavasteissa, Aniston sanoo.

Frendit-jälleennäkemisjakson kuvaukset olivat tunteikkaat. (kuva: HBO Nordic)

Nainen kertoo yllättyneensä siitä, miten paluujakso pisti ajattelemaan omaa menneisyyttään ja myös vaikeita kokemuksia. Hän alkoi muistella, millaiseksi Frendien kuvausten aikaan kuvitteli oman tulevaisuutensa ja miten tämä ei lopulta vastannutkaan todellisuutta.

- Se kaikki oli hyvin kuluttavaa, ja tietenkin ympärillä oli kameroita kaikkialla. Olen muutenkin jo aika tunteellinen, Aniston kuvailee.

Frendejä esitettiin vuosina 1994–2004. HBO Maxin paluujaksosta otsikoihin nousi muun muassa Anistonin ja vastanäyttelijä David Schwimmerin paljastus, että on-off-pariskuntaa näytellyt kaksikko oli oikeassakin elämässä ihastuneita toisiinsa.

Lue myös: Tiesitkö? Frendien suosikkipari Ross ja Rachel melkein käsikirjoitettiin kuolemaan

Lue myös: Jennifer Aniston ei halua enää naimisiin - listaa kuitenkin kumppanilta toivomiaan ominaisuuksia

Lähde: ET Online

Uusimmat