Kuva: AOP / Timo Korhonen

IL: Antti Holma kertoo nyt, miksi poisti suositun Instagram-tilinsä

09.12.2021 18:15 - Iiro Myllymäki

Antti Holma kertoo Iltalehdelle, että hän ei tarvitse sosiaalista mediaa yhtään mihinkään.

Näyttelijä, juontaja ja podcast-tekijä Antti Holma, 39, poisti viime huhtikuussa suositun Instagram-tilinsä ilman ennakkovaroituksia. Miehellä oli palvelussa yli 200 000 seuraajaa. Moni ihmetteli tuolloin Holman päätöstä poistua Instagramista. Nyt mies kommentoi asiaa Iltalehden haastattelussa.

Haluatko miljonääriksi -ohjelman juontajana aloittava Holma kommentoi IL:lle, että hän ei saanut itselleen mitään Instagram-tilinsä ylläpitämisestä.

- Varsinkin näin keski-ikäisenä tulee se kysymys, että (tekemisestä) pitää saada myös itse jotain. Jos mulla on sellainen olo, että teen jotain, eikä siitä tule muuta kuin pahaa mieltä, Holma sanoo.

- Tein siinä sitten laskelmaa, että täytyykö mun tehdä (somea) ja tulin siihen tulokseen, ettei täydy. Nyt, kun olen ollut pitkään poissa, niin olen tajunnut, etten tarvitse sitä yhtään mihinkään, Holma jatkaa.

Holma painottaa Iltalehden haastattelussa, ettei halua määrittää omaa arvoaan sosiaalisen median seuraajalukemien perusteella. Hän myös sanoo, että mitään dramaattista kyllästymistä somesisällön tuottamiseen hänellä ei tullut.

- En tiedä tympäännyinkö, se oli ihan ok. Jos joku maksaisi siitä palkkaa, että olisin somessa, niin sitten varmaan tekisin sitä. En tee seuraajilla yhtään mitään, Holma toteaa.

Antti Holma aloittaa Haluatko miljonääriksi -ohjelman juontajana Jaajo Linnonmaan jalanjäljissä. Ohjelma nähdään Nelosella ja Ruudussa ensi vuonna. Aiemmin Holma on viihdyttänyt suomalaisia muun muassa Putouksessa ja Kingissä ja tehnyt supersuosittua Auta Antti -podcastia.

Lue myös: Antti Holma palaa televisioon: "Ne on isot saappaat, mihin täytyy nyt astua"

Lue myös: Antti Holma poisti jättisuositun sometilinsä - kustantaja kommentoi asiaa Iltalehdelle

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat