Kuva: AOP

Machine Gun Kelly otti elokuvaroolin vastaan pelkästään Megan Foxin vuoksi

14.12.2021 15:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kaksikko tähdittää Midnight in the Switchgrass -elokuvaa.

Machine Gun Kelly, 31, kertoo tuoreessa haastattelussa, että hänellä oli vain yksi syy siihen, miksi hän otti vastaan roolin Midnight in the Switchgrass -elokuvassa. Miehen mukaan tieto siitä, että hän pääsee tekemään kohtauksen Megan Foxin, 35, kanssa oli ratkaisevassa roolissa.

- Ironista kyllä, ainoa syy sille, että otin roolin vastaan oli se, että pääsin tapaamaan Meganin. Kun minulle sanottiin, että teen kohtauksen hänen kanssaan, sanoin heti olevani mukana, hän kertoo Drew Barrymore Show'ssa. 

Miehen mukaan hän oli täysin vakuuttunut siitä, että Fox pyytää häntä kanssaan lounaalle. Ja niin myös kävi.

- Olin trailerini ulkopuolella ja tiesin, että hän tulee kutsumaan minut lounaalle. Sitten joku kävelikin luokseni ja sanoi, Megan haluaisi tietää, haluatko nauttia lounaan hänen vaunussaan. 

Miehen mukaan tilanne sai hänet täysin sekaisin.

- Menin sinne ja hän kysyi minulta, miten voin. Vastasin olevani aivan hukassa. Hän vain tokaisi, etsitään sinut ja minä olin aivan sekaisin.

Kipinät selkeästi lensivät välittömästi puolin ja toisin. Tätä nykyä pari on pitänyt yhtä jo reilun vuoden ajan.

Kaksikon tähdittämän elokuvan trailerin pääset katsomaan alta. 

Lue myös: Machine Gun Kelly yritti aikoinaan tehdä vaikutuksen Megan Foxiin - joutui paikattavaksi sairaalaan

Lue myös: Machine Gun Kelly ei innostunut kommentoimaan ystävänsä ja Kim Kardashianin suhdetta - video

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat