Kuva: AOP

Foreca: Lämpötilat nousevat jopa 15-25 astetta - kylmän maanantain jälkeen lauhtuu rajusti

10.01.2022 11:15 - Roy Kokkonen

Maanantaina hytistään vielä kireässä pakkasessa. Sitten sää lauhtuu ja tuuli voimistuu.

Tänään maanantaina 10. tammikuuta maassa vallitsee kireä pakkanen, mutta sää kääntyy tuuliseksi jo alkuviikon aikana. Kahdessa päivässä sää myös lauhtuu rajusti: lämpötilat nousevat peräti 15-25 astetta, kertoo Foreca.

Lauantaina mitattiin tämän talven pakkasennätys. Enontekiön lentoasemalla elohopea laski -35,7 asteeseen. Vielä maanantaina maan etelä- ja keskiosassa on laajalti 10-20 pakkasastetta, pohjoisessa lämpötila vaihtelee paljolti 15 ja 25 pakkasasteen välillä.

Tiistaina säässä koetaan nopea muutos. Päivälämpötila vaihtelee länsirannikon 0-5 pakkasasteesta maan itäosan ja Kainuun 15-20 pakkasasteeseen. Lapissa ollaan laajalti -10 asteen vaiheilla. Etelälounainen tuuli voimistuu kohtalaiseksi tai navakaksi päivän mittaan koko maassa. Lännestä leviää lumisadealue, joka siirtyy yön aikana maan itäosaan.

Keskiviikkona ja torstaina lämmin föhn-tuuli hönkii Skandien yli. Aiempaa lämpimämpää ilmamassaa leviää myös lounaasta. Lämpötila nousee maanantain ja keskiviikon välillä suuressa osassa maata 15-25 astetta.

Päivällä hajanainen sadealue leviää luoteesta. Maan etelä- ja keskiosassa tulee lunta ja vettä, pohjoisessa enimmäkseen lunta. Lännessä lämpötilat ovat nollan vaiheilla vielä Oulun korkeudella asti, idässä 0-10 pakkasastetta ja pohjoisessa 0-5. Iltaa kohden Lapissakin sää voi lauhtua suojasään puolelle.

Torstaina tuulinen ja vuodenaikaan nähden lauha sää jatkuu. Sateita tulee siellä täällä. Päivälämpötila on lännessä 0-3 plusastetta, idässä ollaan -2 ja +2 asteen välillä ja Lapissa pakkasta on 0-6 astetta.

Lue myös: Virheet, joita kerrospukeutumisessa ei kannata tehdä - katso miten tarkenet kovallakin pakkasella

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat