Kuva: AOP

Huomasitko piilotetun kohtauksen Netflixin Don't Look Up -elokuvassa?

23.02.2022 19:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Elokuvan lopputeksteihin piilotettu kohtaus on kuvattu yhdellä otolla.

Neljällä Oscar-ehdokkuudella noteerattu Netflix-elokuva Don't Look Up sisältää kohtauksen, joka on saattanut mennä monelta katsojalta ohi.

Elokuvan lopussa näyttelijä Jonah Hillin, 38, esittämä hahmo Jason kaivautuu ylös raunioista, jotka syntyivät jättimäisen komeetan iskeydyttyä maahan. Jason vetää älypuhelimen taskustaan ja alkaa nauhoittamaan itseään.

- Olen viimeinen ihminen maapallolla, kaikki on päin helvettiä. Älä unohda tykätä ja seurata, hän juttelee puhelimelle.

Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Adam McKay, 53, kertoo Variety-lehden haastattelussa, että kohtaus on kuvattu yhdellä otoksella kuvausten kylmimpänä päivänä. Kohtaus kuvattiin tuotannosta vastaavan toimiston läheisellä parkkipaikalla.

Ohjaaja kertoo haastattelussa, että tyypillisesti hän haluaa aina ottaa jokaisesta kohtauksesta ainakin kaksi tai kolme otosta. Hyisessä kuvausympäristössä hän kannusti näyttelijää lupaamalla, että mikäli kohtaus menee hyvin, yksi otos riittäisi.

Yksi otos riitti.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

- Pidän pienistä kohtauksista elokuvien lopputeksteissä. Toki se riippuu elokuvasta, kaikkiin elokuviin ne eivät sovi. Mutta esimerkiksi tällaisessa katastrofikomediassa pienet kohtaukset ovat mielestäni aika täydellisiä, ohjaaja kertoo.

Toisessa lopputekstien yhteydessä olevassa kohtauksessa Meryl Streepin, 72, näyttelemä Yhdysvaltain presidentti sekä muita maapallon eliittihenkilöitä laskeutuu uudelle planetaalle 22 740 vuotta myöhemmin paettuaan tuhoutuvalta maapallolta. Presidentti tulee kohtauksessa ulkoavaruudessa elävän villieläimen syömäksi.

Elokuva on saanut neljä Oscar-ehdokkuutta. Don't look up on ehdolla parhaan elokuvan, parhaan editoinnin, parhaan elokuvamusiikin sekä parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen -kategorioissa.

Lue myös: Huippunäyttelijöiden katastrofielokuva nousi Netflixin katsotuimmaksi - oletko nähnyt?

Lue myös: Näyttelijäkollega pilasi Jennifer Lawrencen kohtauksia Netflixin hittielokuvassa

Lue myös: Ohjaaja selittää Don't Look Up -elokuvan silmiinpistävää "mokaa" - olikin tietoinen ratkaisu

Linkki: People

Kilpailut

Uusimmat