Kuva: TV5 / Discovery+

Marko Björsiä jännitti lähteä uraauurtavan tv-ohjelman tähdeksi - "Teenkö itsestäni koko kansan pellen?"

15.03.2022 18:15 - Iiro Myllymäki

Kouluratsastajatähti antaa rakkaudelle tilaisuuden uudessa Marko Björs - Rakkauden seikkailu -ohjelmassa. Kyseessä on ensimmäinen seksuaalivähemmistön deittailureality Suomen tv:ssä, ja Björs toivoo sen rikkovan ennakkoluuloja.

Marko Björsin koko haastattelun pääset kuuntelemaan alta tai Podplaysta.

Kouluratsastaja, ratsastusvalmentaja ja korusuunnittelija Marko Björs, 52, on ollut julkisuudessa jo yli 30 vuotta, ja nyt hän on valmis avaamaan itsestään uusia puolia julkisesti. Mies nähdään Marko Björs - Rakkauden seikkailu -ohjelman päätähtenä, ja ohjelman julkistuksen myötä mies on kertonut julkisuudessa homoseksuaalisuudestaan. TV5:n ja Discovery+:n ohjelmassa Björs kohtaa Etelä-Afrikassa kymmenen sinkkumiestä, joiden joukosta hän etsii itselleen kumppania. Kyseessä on ensimmäinen suomalainen deittailureality-sarja, jonka keskiössä on vain ja ainoastaan seksuaalivähemmistöön kuuluvia ihmisiä.

Tosin Björsin omista puheista voi päätellä, että ohjelmasta on tiedotettu hieman harhaanjohtavaan sävyyn. Mies ei itse halua puhua ohjelmasta varsinaisena deittiohjelmana, vaan viihteellisenä dokumenttiohjelmana, eikä hän edes lähtenyt etsimällä etsimään itselleen kumppania.

- Lähdin tähän ohjelmaan seikkailemaan avoimin mielin. Rakkautta ei voi käsikirjoittaa, Björs sanoo Voice.fi:n haastattelussa.

Björsin linjauksesta kertoo se, että hän sai muutettua ohjelman alkuperäisen nimen itselleen sopivampaan muotoon. Alun perin ohjelman oli tarkoitus olla nimeltään Marko Björs etsii rakkautta. Sarja perustuu norjalaiseen Jan Thomas søker drømmeprinsen -ohjelmaan, jonka nimessä etsitään unelmien prinssiä. Björs ei halunnut asettaa itselleen painetta, että hänen on löydettävä ohjelmasta elämänsä rakkaus.

Ei ollut mikään läpihuutojuttu, että Björs suostui mukaan ohjelmaan. Hän harkitsi osallistumistaan puolen vuoden ajan.

- Olen kieltäytynyt aika monesta tosi-tv-ohjelmasta, ja mietin ohjelman myötä tulevaa julkisuutta. Mietin, teenkö itsestäni koko kansan pellen, jos menen tyrkyttämään itseäni deittiohjelmaan. Enkö muka muuten kumppania löydä? Björs kuvailee.

Mies kävi ohjelman tuotantoyhtiön kanssa keskusteluja, jotka saivat hänet lopulta vakuuttuneeksi ohjelman tärkeydestä. Ohjelmalla voidaan rikkoa ennakkoluuloja ja korostaa, että rakkaus kuuluu kaikille. Björs ei ole katunut hetkeäkään, että keräsi rohkeutensa, lähti mukaan ohjelmaan ja vei itsensä epämukavuusalueelle.

Sarjassa Björsin kumppaniksi havittelee kymmenen sinkkumiestä. Yksi saapui kuvauksiin muita myöhemmin eikä siksi ole kuvassa. (kuva: TV5 / Discovery+)

"Paras ystävä mutta paskin kumppani"

Marko Björs on aiemmin ollut puhumatta yksityiselämästään julkisuudessa. Hän ei usko, että kukaan varsinaisesti yllättyi, kun ohjelman myötä hänen homoseksuaalisuutensa tuli julki. Hän kokee, että asiasta kertominen oli vapauttavaa, ja hänelle on tullut runsaasti kiitteleviä ja kauniita viestejä julkistuksen jälkeen.

- Tämä ohjelma on satsaukseni siihen, kun minua on pyydetty 30 vuotta puolustamaan seksuaalivähemmistöjä, tulemaan ulos kaapista ja olemaan sateenkaarilipun heiluttaja. Olen kokenut tulleeni jopa kiusatuksi siitä, että en ole ennen sitä tehnyt. Päätin, että tämä on oikea hetki.

Ohjelman päätyttyä Björs aikoo kuitenkin palata takaisin entiseen malliin ja puhua vain työasioistaan julkisuudessa. Yksi syy homoseksuaalisuudesta vaikenemiselle on aiemmin ollut se, että Björs on halunnut suojella kumppaneidensa yksityisyyttä.

- Kun en ole tullut julkisesti ulos kaapista, media ei ole voinut kirjoittaa asiasta ja vetää kumppaneitani esille, Björs kertoo.

Björsillä on ollut aiemmin seurustelusuhteita, mutta hän sanoo niiden jääneen lyhyiksi.

- Olen maailman paras ystävä mutta paskin kumppani. Se on oma mielipiteeni. Minulla on ollut rakkautta elämässäni, mutta olen ollut työorientoitunut ja mennyt ura edellä. Siihen on ollut vaikea sovittaa perinteistä parisuhdetta.

Mies uskoo, että suhteet ovat kariutuneet myös hänen liikaan innokkuuteensa suhteen alkuvaiheessa. Hän arvioi olleensa monesti liian intensiivinen ja nopeasti etenevä seurustelukumppani, mikä on saattanut säikäyttää vastapuolen.

Vaikka seurustelukumppaneita on ollut, Björs sanoo, ettei ollut koskaan käynyt treffeillä ennen Rakkauden seikkailun kuvauksia.

- Enkä aluksi suostunut puhumaan siellä treffeistä, vaan tapaamisista ja siitä että käydään seikkailemassa.

Mies kertoo, että aiemmat suhteet ovat löytyneet ystävien ja ammatin kautta sekä työmatkoilla.

Kipinöintiä sinkkumiesjoukon kesken?

Björs ei saa vielä paljastaa, löysikö hän romanttista rakkautta Etelä-Afrikan-reissulta. Hän kuitenkin lupaa, että ruudussa nähdään suuria tunteita. Kymmentä sarjaan osallistunutta sinkkumiestä hän kuvailee rohkeiksi ja porukkana ”täydelliseksi”. Ohjelman pressitilaisuudessa korostettiin useaan otteeseen, että sinkkumiesten kesken vallitsi hyvä yhteishenki ja muutenkin kuvaukset olivat lämminhenkiset. Miehet ovat iältään 25-43-vuotiaita, ja heidän joukossaan on muun muassa sairaanhoitaja, tanssinopettaja, kiinteistönvälittäjä ja entinen Mr. Gay Finland.

Rakkauden seikkailu poikkeaa perus-Bacheloreista siinä, että ohjelman päätähteä havitteleva joukko on kiinnostunut oman sukupuolensa edustajista. Näin ollen tämän porukan kesken voi tulla myös romanttista kipinöintiä. Björs tiedosti tämän asian mahdollisuuden, mutta piti sitä nimenomaan mahdollisuutena eikä uhkana. Hän jopa toivoi, että sinkkumiesten kesken tulisi ihastumisia.

- Kun pistää kymmenen homomiestä samaan villaan viettämään luksuselämää, totta kai siellä voi tulla romanttisia kohtaamisia. Rakkaus kuuluu kaikille, ja se tulee jos on tullakseen, Björs sanoo.

Marko Björs - Rakkauden seikkailu alkaa TV5-kanavalla ja maksullisessa Discovery+-palvelussa keskiviikkona 23.3.

Lue myös: Marko Björs etsii miesystävää uudessa ohjelmassa - tekee samalla suomalaista tosi-tv-historiaa

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat