Kuva: Shutterstock

Afasia voi viedä puhekyvyn - myös nämä julkisuuden henkilöt ovat kärsineet sairaudesta

31.03.2022 13:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Muun muassa Sharon Stone ja Emilia Clarke ovat kärsineet puhekyvyn vievästä afasiasta.

Näyttelijä Bruce Willisin, 67, lähipiiri tiedotti eilen illalla Suomen aikaa näyttelijän saaneen diagnoosin puheen tuottoa ja ymmärtämistä vaikeuttavasta afasiasta. Kyseessä on siis aivoperäinen puhehäiriö.

Afasia on tyypillisesti seurausta erilaisista aivojen vaurioista. Tällaisia ovat tavallisesti aivoverenkiertohäiriöt, kuten aivoinfarkti sekä aivoverenvuoto. Terveyskirjaston mukaan tyypillisesti afasian aiheuttava vaurio sijaitsee aivojen vasemmassa puoliskossa.

Useat Hollywoodin huippunimet ovat taistelleet afasian kanssa.

Sharon Stone

(kuva: AOP)

Vuonna 2001 näyttelijä Sharon Stone, 64, kiidätettiin sairaalaan aivoinfarktin vuoksi, joka aiheutti hänelle massiivisen aivoverenvuodon. Stonen aivoverenvuoto jatkui yhdeksän päivän ajan. Hän on kertonut, että hänellä meni kaksi vuotta aikaa oppia uudelleen kävelemään ja puhumaan. Nämä ovat tyypillisiä afasian oireita.

- Kotiuduin aivoinfarktin jälkeen änkyttäen. En pystynyt lukemaan kahteen vuoteen, Stone on kertonut.

- Kokemus oli nöyryyttävä: olin tuohon aikaan Kova laki -sarjassa ja minulla oli vaikeuksia repliikkieni kanssa. Voin puhua siitä nyt, sillä tänä päivänä olen kunnossa. Tuntuu hyvältä, kun voin jälleen puhua ja minulla on koko sanavarastoni käytössä, hän jatkoi The Hollywood Reporterin haastattelussa vuonna 2014.

Emilia Clarke

(kuva: All Over Press)

Pian Game of Thrones -sarjan ensimmäisen tuotantokauden kuvausten päätyttyä vuonna 2011, näyttelijä Emilia Clarke, 35, sai valtimon pullistuman seurauksena aivoinfarktin ja lukinkalvonalaisen verenvuodon. Hänelle tehtiin tämän vuoksi aivoleikkaus. Kaksi viikkoa myöhemmin näyttelijä ei enää muistanut omaa nimeään.

- Kärsin afasiasta, joka oli seurausta aivojeni kärsimästä traumasta, näyttelijä kertoi The New Yorkerin esseessä vuonna 2019.

- Pahimpina hetkinäni halusin vain vetää johdon seinästä. Pyysin lääkintähenkilöstöä antamaan minun kuolla. Työni, kaikki unelmat mahdollisuuksistani elämässä perustuvat kieleen ja viestintään. Ilman sitä olin hukassa, hän kertoi tuolloin.

Clarken afasia jäi väliaikaiseksi.

- Minut lähetettiin takaisin teho-osastolle ja noin viikkoa myöhemmin afasia oli mennyt ohi. Pystyin jälleen puhumaan, hän kertoi.

Vuonna 2013 Clarke leikattiin toistamiseen valtimon pullistuman vuoksi. Vaikka leikkaus oli suuri ja aiheutti komplikaatioita, näyttelijä on toipunut ja voi tällä hetkellä hyvin.

Dick Clark

(kuva: AOP)

Radio- ja televisiojuontajana tunnettu, vuonna 2012 menehtynyt Dick Clark sai aivoinfarktin joulukuussa 2004. Infarktin seurauksena Clark halvaantui toispuoleisesti ja hänen puhekykynsä heikentyi merkittävästi, joka on afasian oire.

Juontaja puhui tapauksesta vuonna 2005, jolloin hän myös kertoi, ettei hänen puhekykynsä ollut vielä palautunut.

- Sain viime vuonna aivoinfarktin, joka sai minut huonoon kuntoon. Minun täytyi opettaa itseni kävelemään ja puhumaan uudelleen. Tämä on ollut pitkä ja vaikea taistelu. Puhekykyni ei ole täydellinen, mutta paranemaan päin, hän kertoi radiolähetyksessä.

Randy Travis

(kuva: AOP)

Kärsiessään sydämen vajaatoiminnasta, laulaja Randy Travis, 62, sai heinäkuussa 2013 vakavan aivoinfarktin, joka vei hänen puhekykynsä.

- Omalla kohdallani aivoni toimivat ja ymmärsin mitä vaimoni Mary sanoi minulle, mutta en pystynyt vastaamaan mitään, mikä olisi edes muistuttanut lausetta, Travis kirjoitti muistelmissaan vuonna 2019.

- Kun pääsin kotiin, en pystynyt puhumaan juuri lainkaan. Kävimme kolme kuukautta puheterapiassa ennen kuin pystyin sanomaan edes kirjaimen 'a'. Noin puolentoista vuoden jälkeen pystyin sanomaan 'jep', 'ei' sekä 'kylpyhuone'. Pystyin myös sanomaan 'rakastan sinua' sekä muutaman muun fraasin, mutta en juuri muuta. Kaikki tämä oli äärimmäisen turhauttavaa; minusta tuntui, että olin vankina omassa kehossani, moninkertainen Grammy-voittaja muisteli.

Lue myös: Bruce Willis on sairastunut vakavasti - lopettaa uransa

Lue myös: Näyttelijätähti selvisi hengenvaarallisesta aivohalvauksesta: "Pelkäsin jatkuvasti, että kuolen"

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat