Kuva: All Over Press

Asap Rocky päästettiin vapaaksi takuita vastaan - takuusumma puoli miljoonaa

21.04.2022 22:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Rap-artisti pidätettiin tämän astuttua ulos lentokoneesta.

Rap-artisti Asap Rocky, 33, pidätettiin hiljattain hänen palattuaan lomamatkalta, jota hän oli viettämässä puolisonsa, artisti Rihannan, 34, kanssa. Pariskunta vietti lomaa Barbadoksella, mutta rakastavaisten palattua Yhdysvaltoihin poliisit olivat räppäriä vastassa lentokentällä, josta Rocky pidätettiin välittömästi.

Nyt artisti on kuitenkin vapautettu puolen miljoonan euron takuita vastaan. Rocky kuvattiin poistumassa Los Angelesin poliisiasemalta.

Uutistoimisto NBC:n mukaan pidätys liittyy viime marraskuussa tapahtuneeseen ampumavälikohtaukseen. Rockyn kerrotaan kulkeneen kadulla aseen kanssa kahden muun henkilön seurassa ja ampuneen kolmesti uhriksi joutunutta henkilöä. Uhrin mukaan luoti oli haavoittanut hänen käsivarttaan.

Vuonna 2019 Rocky vietti kuukauden verran vangittuna Ruotsissa, jota seurattiin tiiviisti mediassa. Häntä epäiltiin tuolloin pahoinpitelystä ja teon tunnustettuaan artisti vältti  ehdottoman vankeustuomion.

Asap Rocky odottaa puolisonsa Rihannan kanssa pariskunnan ensimmäistä yhteistä lastaan.

Lue myös: Rihannan ja Asap Rockyn loma päättyi ikävästi – räppäri pidätettiin lentokentällä

Lue myös: A$AP Rocky seksiaddiktiostaan: Orgioissa jo 13-vuotiaana, kuvaa nyt petipuuhansa naisten kanssa

Lue myös: Räppäri Asap Rocky sai tuomionsa Ruotsissa - asianajajan mukaan mies on "valtavan pettynyt"

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat