Kuva: AOP

Game of Thrones -tähti Sophie Turner kieltäytyi Kendall Jennerin kutsusta - katui jälkikäteen

10.05.2022 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Jenner halusi Turnerin mukaan yksityisiin jatkojuhliin. Turner kieltäytyi ja lopulta katui päätöstään.

Game of Thrones -sarjasta supertähteyteen noussut Sophie Turner, 26, paljasti The Tonight Show -ohjelman haastattelussa, että oli kieltäytynyt Met-gaalan yksityisistä jatkojuhlista, vaikka Kendall Jenner, 26, oli hänet paikan päälle pyytänyt.

- Kendall oli gaalassa ja rakastan Kardashianin perhettä. Minusta Kendall on ihastuttava oikeassa elämässä ja ehkä hämmennyin hänen kauneudestaan, sillä kun Kendall pyysi minua salaisiin jatkojuhliin, kieltäydyin.

Turner sanoo, että häntä jäi harmittamaan asia jälkikäteen.

- Mietin vain, että miksi teen näin itselleni. Joten istuin lopulta sängyssä, söin pastaa ja mietin, että voisin olla aivan jossain muualla tällä hetkellä. 

Kendall Jenner. (kuva: AOP / Shutterstock)

Turner myös kertoo, että ei osaa kohdata julkisuudesta tuttuja henkilöitä.

- Aina kun joku julkkis ottaa minuun yhteyttä, käyttäydyn hassusti tai sanon jotain typerää. 

Turner ja hänen kumppaninsa, laulaja Joe Jonas, 32, vahvistivat Met-gaalan punaisella matolla odottavansa toista lastaan.

Lue myös: Sophie Turner ja Joe Jonas vahvistivat raskaushuhut punaisella matolla - odottavat toista lastaan

Lue myös: Mediat: Game of Thrones -tähti Sophie Turner on raskaana

Lue myös: Sophie Turner sanoo äitiyden tehneen hänestä paremman näyttelijän: 'Täytyy kokea elämää'

Lähde: E News!

Kilpailut

Uusimmat