Kuva: AOP / EPA

Johnny Deppille sataa tukea faneilta ja entisiltä kumppaneilta - lähiipiiri kertoo näyttelijän tunteista

10.05.2022 17:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Johnny Depp on kertonut olevansa kiitollinen kaikesta saamastaan tuesta.

Näyttelijä Johnny Depp, 58, kertoo tuntevansa rakkautta fanejaan kohtaan oikeustaistelun keskellä, mitä hän käyn entistä puolisoaan, näyttelijä Amber Heardia, 36, vastaan.

Depp on haastanut Heardin oikeuteen kunnianloukkauksesta, joka liittyy Heardin vuonna 2019 kirjoittamaan esseeseen The Washington Post -lehdessä. Esseessä Heard vihjailee joutuneensa perheväkivallan uhriksi. Vaikkei Heard nimeä Deppiä kirjoituksessaan, on näyttelijä tunnistettavissa viittauksista.

Deppin lähipiiriin kuuluva lähde kertoo Hollywood Life -julkaisulle näyttelijän tuntevan faniensa rakkauden, oli hän missä tahansa.

Oikeudenkäynti käynnistyi huhtikuun 11. päivä ja sitä käydään paraikaa viidettä viikkoa.

- Johnny on äärimmäisen kiitollinen faneilleen siitä, että nämä ovat olleet äänessä niin sosiaalisessa mediassa kuin henkilökohtaisestikin koko tapauksen ajan. Se on antanut hänelle energiaa jatkaa taistelua, lähde kertoo.

Deppin fanit ovat tukeneet näyttelijää koko oikeudenkäynnin ajan. Nämä ovat jaksaneet tulla joka päivä oikeustalolle tuoden samalla näyttelijälle kortteja ja lahjoja. Lähteen mukaan tämä on merkinnyt Deppille paljon.

- Johnny näkee faninsa päivittäin oikeustalon ulkopuolella. Nämä vilkuttelevat ja hurraavat Deppille aina, kun tämä kulkee heidän ohitseen. Kun hän poistuu oikeustalolta, sama toistuu, lähde paljastaa julkaisulle.

Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Deppin entinen puoliso, laulaja Vanessa Paradis, 49, on kommentoinut entistä puolisoaan kohtaan esitettyjä syytöksiä. Paradis ja Depp olivat naimisissa 14 vuoden ajan ja heillä on liitostaan kaksi yhteistä lasta.

- Olen tuntenut Johnnyn 25 vuotta. Olemme olleet kumppaneita 14 vuoden ajan ja kasvattaneet kaksi lasta yhdessä. Kaikkien näiden vuosien ajan olen tuntenut Johnnyn kilttinä, huomioonottavana, anteliaana ja väkivallattomana henkilönä ja isänä. Olen tietoinen Amber Heardin esittämistä syytöksistä, joita hän on esittänyt julkisuudessa yli neljän vuoden ajan. Ne eivät kerro mitään tuntemastani Johnnysta. Voinkin sanoa vuosien kokemuksellani, ettei hän ole koskaan ollut väkivaltainen minua kohtaan, Paradis kommentoi aiemmin The Sun -lehdelle.

Depp hävisi aiemman oikeudenkäynnin tapaukseen liittyen, mutta sai tuolloin tukea entiseltä puolisoltaan, näyttelijä Winona Ryderilta, 50, jonka kanssa Depp seurusteli neljän vuoden ajan.

- Ajatus siitä, että hän olisi äärimmäisen väkivaltainen henkilö on todella kaukana siitä Johnnysta, jonka olen tuntenut ja jota olen rakastanut. Hän ei ollut koskaan väkivaltainen minua kohtaan. En ole koskaan nähnyt hänen olevan väkivaltainen ketään muutakaan kohtaan, Ryder on todennut aiemmin.

Lähde kertoo Deppin ystävien ja perheen tukevan näyttelijää oikeusprosessin aikana.

- Johnnyn ystävät ja perhe ovat olleet hänen tukenaan koko matkan ajan. Hän [Depp] on liikuttunut siitä, että ihmiset hänen menneisyydestään ovat nousseet tukemaan häntä, kuten esimerkiksi Vanessa ja Winona ovat tehneet. Nämä naiset ovat olleet iso osa näyttelijän elämää. Hän vain haluaa, että totuus tulee julki, hän myös haluaa saattaa asian loppuun käsitellyksi. Hän on häkeltynyt saamastaan huomiosta ja hänestä tuntuu hyvältä, kuinka oikeudenkäynti on sujunut tähän saakka, lähde summaa.

Lue myös: Johnny Deppin entinen puoliso kommentoi käynnissä olevaa oikeudenkäyntiä - "Se särkee sydämeni"

Lue myös: Amber Heard kertoo Johnny Deppin kohdistaneen häneen seksuaalista väkivaltaa - "Repi pikkuhousuni"

Lue myös: Amber Heard todisti vuorostaan oikeudessa - "Tämä on kamalaa minulle"

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat