Kuva: AOP

Johnny Deppin ex-agentti paljastaa, miksi mies menetti töitä jo ennen Amber Heardin syytöksiä

23.05.2022 11:15 - Iiro Myllymäki

Tracey Jacobsin mukaan Deppin epäammattimaisesta käytöksestä alettiin puhua alan sisällä jo ennen väkivaltasyytöksiä.

Johnny Deppin, 58, entinen agentti Tracey Jacobs on kertonut, miksi mies alkoi menettää roolitarjouksia jo ennen ex-puoliso Amber Heardin, 36, esittämiä väkivaltasyytöksiä. Jacobs antoi lausuntonsa Deppin ja Heardin välisessä oikeudenkäynnissä.

Jacobs työskenteli Deppin agenttina 30 vuoden ajan. Naisen mukaan Deppistä tuli viimeisten vuosien aikana hankala asiakas, sillä tämä alkoi toistuvasti saapua myöhässä kuvauksiin. Tämä Deppin käytös vaikutti Jacobsin mukaan esimerkiksi vuonna 2017 ilmestyneen Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge -elokuvan kuvauksiin.

- Elokuvien työryhmät eivät tykkää siitä, että joutuvat odottelemaan tuntikausia ennen kuin tähti saapuu paikalle. Ihmiset alkoivat puhua, ja tämän takia monet eivät enää halunneet käyttää häntä elokuvissaan, Jacobs sanoi oikeudessa Independentin mukaan.

Tracey Jacobs osallistui oikeudenkäyntiin videon välityksellä. (kuva: AOP)

Jacobsin mukaan hän joutui lentämään kahdesti Australiaan viidennen Pirates of the Caribbean -elokuvan kuvausten aikana puhumaan Deppille täsmällisyyden tarpeesta kuvauksissa. Hänen mukaansa osasyy Deppin epäammattimaiselle käytökselle oli lisääntynyt alkoholin ja huumeiden käyttö. Jacobsin mukaan Depp ”romantisoi” huumeidenkäyttöä ja kärsi vihanhallintaongelmista, jotka pahenivat ajan myötä.

Amber Heard on syyttänyt Johnny Deppiä muun muassa väkivaltaisuudesta. (kuva: AOP / EPA-EFE)

Jacobsin ja Deppin yhteistyö loppui vuonna 2016, kun Depp irtisanoi agenttinsa. Jacobs kertoi oikeudelle, ettei vieläkään tiedä syytä Deppin päätökselle. Hänen mukaansa Depp katkoi tuohon aikaan välejään moniin muihinkin ihmisiin.

Deppin ja ex-vaimo Heardin oikeudenkäyntiä on seurattu jo viikkojen ajan. Molemmat osapuolet ovat haastaneet toisensa oikeuteen kunnianloukkauksesta. Ensin Depp haastoi Heardin oikeuteen, koska Heard oli kirjoittanut Washington Postiin mielipidekirjoituksen, jossa hän vihjasi Deppin olleen väkivaltainen häntä kohtaan suhteen aikana. Heard haastoi tämän jälkeen Deppin oikeuteen ja syytti Deppiä lokakampanjan masinoimisesta häntä vastaan.

Kaikki oikeudenkäyntiin liittyvät uutisemme löydät tästä linkistä.

Lue myös: Johnny Depp vs. Amber Heard - kaikki, mitä tulee tietää käynnissä olevan oikeudenkäynnin taustoista

Lue myös: Johnny Deppin ex-puoliso todistaa näyttelijän olleen mustasukkainen ja kontrolloiva - jatkuvaa utelua menoista

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat