Kuva: AOP/Timo Korhonen

Lihansyöjäbakteeri voi edetä nopeasti - Sami Uotila kertoo OP Medialle, kuinka oli menettää koko käden

02.06.2022 14:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Uotila ehti jo valmistautua menettämään koko kätensä.

Näyttelijä Sami Uotila, 51, kertoo OP Median haastattelussa, kuinka muisti terveyden merkityksen kantapään kautta. Uotila kertoo, että yhdeksän vuotta sitten hän sai käteensä jonkinlaisen lihansyöjäbakteerin.

Uotila hakeutui sairaalaan hyvin täpärästi.

- Käsikirurgian ylilääkäri sanoi, että hyvä kun tulit nyt – illalla sinulta olisi jouduttu irrottamaan käsi olkapäätä myöten, Uotila muistelee OP Medialle.

Uotila kertoo, että bakteeri siirtyi äkkiä nivelestä toiseen, eikä voitu olla varmoja, saadaanko sitä pysähtymään. Kättä operoitiin kolmesti ja Uotila ehti jo valmistautua menettämään kätensä.

- Olin tuolloin henkisesti valmistautunut lähtemään sairaalasta yksikätisenä, näyttelijä kertoo.

Tapahtunut kuitenkin muistutti asioiden tärkeysjärjestyksestä.

- Tuo muistutti terveydestä ja siitä, että joka hetki elämässä on arvokas. Se paljonko minulla on pankkitilillä, on hyvin toissijaista, Uotila jatkaa haastattelussaan.

Uotila tunnetaan parhaiten roolistaan Salatut elämät -tv-sarjassa, jossa hän on jo vuosien ajan esittänyt Aki Nikkistä.

Lue myös: Kun Salkkarit-tähti Timo Jurkka kuuroutui, hän jatkoi suosikkisarjassa - kertoo nyt erikoisjärjestelyistä

Lue myös: Sami Uotilan ja hänen puolisonsa ikäero herättää tunteita - 'Ollaan kiikuttamassa saunan taakse'

Lähde: OP Media

Kilpailut

Uusimmat