"Painukaa v*ttuun" – Tim Burton kommentoi Batman-elokuvistaan saamaa palautetta

Burton ohjasi kaksi Batman-elokuvaa, Batman ja Batman – paluu.

Julkaistu:

Ohjaajalegenda Tim Burton ohjasi 1980-1990-lukujen vaihteessa kaksi Batman-elokuvaa, Batman ja Batman – paluu.

Empire-julkaisun haastattelussa Burton puhui kyseisistä leffoista. Asiaksi nousi muun muassa se, että kun Joel Schumacher istahti ohjaajan tuolille Burtonin jälkeen ja ohjasi Batman Forever -elokuvan, tunnetun supersankarin asuun lisättiin nännit.

– Minua syytettiin siitä, että olen liian outo ja teen liian synkkiä elokuvia. Mutta sitten he lisäsivät pukuun nännit? Painukaa v*ttuun, Burton veisteli pilke silmäkulmassa.

– Mutta jos vakavasti ajatellaan, niin ehkä en juuri siksi tehnyt kolmatta Batman-elokuvaa. Sillä ohjaamani olivat liian synkkiä, ohjaaja lisäsi.

Seuraavaksi Burton ohjaa Netflix-tuotannon. Adammsin perheen yksi tunnetuimmista hahmoista Wednesday saa nimittäin oman Netflix-sarjansa. Kahdeksan jakson pituisen Wednesdayn on kuvailtu olevan komedia, mutta samalla mystinen, yliluonnollinen ja välillä hieman kauhistuttava teos.

YouTube video

Lue myös: Michael Keaton suuttui toimittajalle Batman-kysymyksestä – ”Kuka v*ttu on kiinnostunut?”

Lue myös: Addamsin perheen pelottava tytär saa oman sarjansa – mukana legendaarinen ohjaaja

Lähde: People