Kuva: AOP/ Shutterstock

Countrytähti kertoo sairastuneensa syöpään - hoidot aloitettiin jo puoli vuotta sitten

13.06.2022 19:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Vatsasyöpään sairastunut Toby Keith on tehnyt vuosia työtä syöpään sairastuneiden lasten hyväksi.

Countrytähti Toby Keith, 60, kertoo sairastuneensa vatsasyöpään. Muusikko ilmoittaa asiasta Twitter-tilillään.

"Minulla diagnosoitiin vatsasyöpä viime syksynä. Olen viettänyt viimeiset kuusi kuukautta kemoterapiassa, sädehoidossa sekä leikkauksessa. Tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin. Tarvitsen aikaa hengähtää, toipua ja levätä.

Aion viettää tämän ajan perheeni kanssa. Ennemmin tai myöhemmin aion tavata fanejani. En malta odottaa", Keith kirjoittaa.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Pitkän uran musiikin parissa tehnyt Keith on työskennellyt pitkään syöpäpotilaiden kanssa. Muusikko perusti vuonna 2006 Toby Keith -säätiön, joka kerää varoja syöpään sairastuneille lapsille. Säätiö avasi vuonna 2014 maksuttoman majoituspaikan syöpähoidoissa oleville lapsille ja heidän perheilleen.

Keith on julkaissut ensimmäisen studioalbuminsa vuonna 1993 ja hänen uransa on huomioitu useilla palkinnoilla kolmen vuosikymmenen mittaisen uran aikana.

Mikäli video ei näy,voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Kertakäyttömukista kertovasta laulusta on tullut Amerikassa hillitön hitti - kuuntele!

Lue myös: Judas Priest -laulaja Rob Halford paljasti sairastaneensa syöpää

Lue myös: Koomikko Kathy Griffinillä, 60, on syöpä - jo kaksi sisarusta kuollut samaan sairauteen

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat