Kuva: AOP

Amber Heard hakee tuomionsa kumoamista - "Hänellä on siihen erinomaiset perusteet"

04.07.2022 12:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Näyttelijän edustajat ovat jättäneet oikeudelle hakemuksen, jossa vaaditaan Heardin tuomion kumoamista. Näyttelijä hävisi hiljattain oikeustaistelun entistä puolisoaan vastaan.

Näyttelijä Amber Heard, 36, pyytää tuomionsa uudelleenharkintaa. Heard kävi hiljattain viikkojen mittaisen oikeudenkäynnin entistä puolisoaan, näyttelijä Johnny Deppiä, 59, vastaan, minkä seurauksena Heard tuomittiin maksamaan noin kymmenen miljoonan euron edestä vahingonkorvauksia entiselle aviomiehelleen.

Heardin asianajaja jätti oikeuteen heinäkuun 1. päivä asiakirjan, jonka mukaan oikeudessa esitetyt todisteet eivät tukeneet riittävästi annettua tuomiota.

Aloitteen mukaan Depp keskittyi osoittamaan tapauksen täyttävän kunnianloukkauksen kriteerit sen sijaan, että tämä olisi osoittanut Heardin kertomusten olleen valheellisia.

Depp haastoi entisen puolisonsa oikeuteen kunnianloukkauksesta. Heard kirjoitti vuonna 2018 The Washington Post -julkaisuun artikkelin, jossa kertoi joutuneensa perheväkivallan uhriksi. Vaikka Heard ei koskaan nimennyt Deppiä artikkelissaan, Deppin mukaan artikkeli vaikutti vahingollisesti hänen uraansa näyttelijänä. Kunnianloukkausoikeudenkäynti päättyi Deppin eduksi, kun oikeus määräsi Heardin maksamaan noin kymmenen miljoonan euron suuruisen vahingonkorvauksen Deppille.

Heard on kertonut aiemmin julkisuuteen aikovansa valittaa saamastaan tuomiosta.

Heardin asianajajana toimineen Elaine Bradehoffin mukaan näyttelijällä on hyvät perusteet valitukselle.

- Hänellä on siihen erinomaiset perusteet, Bredehoft totesi aiemmin Today-ohjelman haastattelussa.

Bredehoft painotti uskovansa, että Deppin lakitiimi halusi mustamaalata Heardin ja lisäksi he tukahduttivat valtavan määrän todisteita.

- Hänet demonisoitiin. Tässä tuomioistuimessa sallittiin useita asioita, joita ei olisi pitänyt ja se aiheutti valamiehistössä hämmennystä. Emme saaneet esimerkiksi kertoa Ison-Britannian oikeudenkäynnin antamasta tuomiosta, Bredehoft jatkoi.

Bradehoffin haastattelu on katsottavissa alla sekä täällä.

Voit lukea aiemmin oikeudenkäynnistä kirjoitetut artikkelit täältä.

Lue myös: Tuomari vahvisti Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäynnin tuomion - päätös oikeustaistelulle

Lue myös: Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäynnin tulos selvillä - "Sain elämäni takaisin"

Lue myös: Amber Heard hävisi oikeustaistelun Johnny Deppiä vastaan - 'Edes todisteet eivät riittäneet Deppin vaikutusvaltaa vastaan'

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat