Kuva: AOP

Pidätettiinkö Drake Tukholmassa? Huhut saavat vahvistusta artistilta itseltään

19.07.2022 21:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Artistin ympärillä velloneet huhut tämän pidätyksestä eivät ota laantuakseen, vaikka hänen tiiminsä kiisti aiemmin huhujen todenmukaisuuden.

Artisti Drake, 35, ottaa kantaa huhuihin, jotka ovat liikkuneet hänen ympärillään sosiaalisessa mediassa. Artistin huhutaan tulleen pidätetyksi Tukholmassa.

Drake jakoi sunnuntaina Instagramissa julkaisun, jossa oli kuvia artistista Ibizalla. Lisäksi lomakuvien seassa oli kuva, jossa komeili kirje Ruotsin poliisihallituksen yleiseltä syyttäjältä. Kirjeessä todetaan, että artisti on epäiltynä rikoksesta, ja että häntä on pidetty vangittuna asiasta.

Kirjeessä luetellaan lisäksi vangittuna olevan oikeudet. Kirjeessä myös kerrotaan, mitä on seuraavaksi tulossa. Kirjeen mukaan pidätetyn kuulustelut tullaan pitämään mahdollisimman pian.

Mikäli julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Draken julkaisu ilmestyi sosiaaliseen mediaan vain vähän sen jälkeen, kun hänen tiiminsä oli kieltänyt sosiaalisessa mediassa kiertäneiden pidätyshuhujen paikkansapitävyyden. 

Artisti saapui Tukholmaan viime keskiviikkona, ja pian saapumisen jälkeen huhut pidätyksestä lähtivät liikkeelle. Huhujen mukaan hänet olisi pidätetty marihuanan hallussapidosta.

Lue myös: Räppäri Drake on saanut tappouhkauksia - hakee lähestymiskieltoa

Lue myös: Draken jättimäinen backstage-raideri vuoti julkisuuteen - yllätytkö sisällöstä?

Lue myös: Kanye West paljasti Draken kotiosoitteen somessa - räppärien riita eskaloitui pahanpäiväisesti

Lähde: Entertainment Tonight

Kilpailut

Uusimmat