Kuva: AOP / Shutterstock

Brad Pitt osti itselleen poikamiesasunnon merinäköalalla - vanhalla talolla hulppea hinta

27.07.2022 22:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Näyttelijän uusi asumus sijaitsee lähellä hänen nykyistä kartanoaan Kaliforniassa.

Näyttelijä Brad Pittin, 58, kerrotaan hankkineen itselleen hulppean poikamiesboksin Kaliforniasta. Pittin kerrotaan ostaneen vuonna 1918 valmistuneen talon, jonka uskotaan olevan alueensa arvokkain rakennus. Talon on suunnitellut Charles Summer Greene, joka oli yksi aikansa arvostetuimmista arkkitehdeista. Talon myyntihinnan kerrotaan olleen lähes 40 miljoonaa euroa.

Pittin uuden kiinteistön tiedetään sijaitsevan lähellä Pittin nykyistä kartanoa, jonka vuoksi näyttelijän on helppo kulkea kiinteistöjensä välillä.

Meren läheisyydessä oleva talo on rakennettu hiekkakivestä ja graniitista. Asumuksen kaarevia ikkunoita reunustavat yksitellen valitut tiiliskivet.

Kuvat uudesta asumuksesta ovat katsottavissa täältä.

Pitt erosi kolme vuotta sitten puolisostaan Angelina Joliesta, jonka kanssa hänellä on kuusi yhteistä lasta. Entinen aviopari on ollut vuoden mittaan otsikoissa kaksikon yhteisomistuksessa olleen Miraval-viinitilan vuoksi. Pitt on haastanut Jolien oikeuteen tämän myytyä osansa viinitilasta venäläiselle oligarkille ilman Pittin suostumusta.

Lue myös: Brad Pitt syyttää Angelina Jolieta pahoista aikeista - myi osuutensa viinitilasta oligarkille

Lue myös: Brad Pitt haastaa Angelina Jolien oikeuteen

Lue myös: Vuoden eniten tienanneet näyttelijät listattiin - yksi ylitse muiden

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat