Kuva: AOP

Brad Pitt haastaa Angelina Jolien oikeuteen

18.02.2022 12:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Angelina Jolien kaupat venäläisen liikemiehen kanssa saivat Brad Pittin ryhtymään oikeustoimiin.

Näyttelijä Brad Pitt, 58, ei ole tyytyväinen entisen puolisonsa, näyttelijä Angelina Jolien, 46, viimeisimmistä yritystoimintaan liittyvistä päätöksistä.

Oikeuden asiakirjojen mukaan Pitt haastaa Jolien oikeuteen, sillä näyttelijä myi osuutensa entisen pariskunnan yhdessä omistamasta viinitilasta venäläiselle liikemiehelle, Yuri Sheflerille, 54.

Pitt vaatii Jolielta korvauksia kaupasta aiheutuneista taloudellisista vahingoista ja oikeudenkäyntikuluista. Lisäksi näyttelijä vaatii kauppojen mitätöintiä.

Kaksikko osti Ranskassa sijaitsevan Chateau Miraval -viinitilan vuonna 2008. Pitt väittää käyttäneensä vuosien varrella runsaasti rahaa ja aikaa viinitilan ylläpitoon.

Näyttelijä myöntää Jolien maksaneen 40 prosenttia viinitilan lähes 30 miljoonan dollarin kauppahinnasta heidän ostaessaan viinitilan itselleen yli vuosikymmen sitten. Pitt on kuitenkin sitä mieltä, että hän on yksin saanut viinitilan menestymään.

Pitt myös väittää kaksikon olleen yhteisymmärryksessä, että kumpikaan osapuolista ei myisi osuuttaan viinitilasta ilman toisen hyväksyntää.

Viime heinäkuussa käydyssä, erillisessä oikeudenkäynnissä, Jolie kertoi tulleensa nimettömän ostajan kanssa sopimukseen osuutensa myymisestä, jota Pitt oli suostunut harkitsemaan. Pittin mukaan heillä oli kuitenkin yhteisymmärrys siitä, että Pittillä olisi oikeus estää kauppojen teko.

Asiakirjojen mukaan Pitt järkyttyi viime lokakuussa saadessaan tietää, että vodkayhtiö Stoli Groupin tytäryhtiö Tenute del Mondo oli ostanut Jolien osuuden viinitilasta. Tenute del Mondoa hallinnoi Shefler.

Pittin mukaan Jolie ei ollut saanut hänen hyväksyntäänsä kauppaa varten, sekä Jolien pimittäneen tarkoituksella kauppaan liittyviä ehtoja. Hän myös väittää, ettei ole pystynyt hoitamaan viinitilaa Sheflerin asettamien sääntöjen mukaisesti.

Lue myös: Brad Pitt painii edelleen avioeronsa kanssa - "Sota on todella vienyt veronsa"

Lue myös: Angelina Jolie antoi harvinaisen kommentin hänen ja Brad Pittin erosta

Lue myös: Angelina Jolie kertoo harvinaisen avoimesti perheestään - "Olen joka päivä tietoinen, mitä teen väärin"

Lähde: ET Online

Kilpailut

Uusimmat