Kuva: Emmi Moilanen

Sini Ariell selittää pahoitteluvideonsa taustoja: "Tuntuu, että nykyään valehteleminen on ok"

10.08.2022 18:15 - Riia Frost / riia.frost@bauermedia.fi

Sini Ariell nostaa esille videollaan muun muassa yhden kritisoijan väitteen, jonka mukaan malli olisi Suomen suurin somekiusaaja.

Pin-up-malli ja tatuointitaiteilija Sini Ariell, 40, julkaisi Instagram-tilillään hieman syvällisemmän videon. Kyseisen videon alussa Ariell avautuu #SiniAriellHaaste-kampanjastaan, joka on herättänyt sekä ylistystä että suurta raivoa. Kyseisessä haasteessa Ariell rohkaisee kaikkia julkaisemaan somessa itsestään meikittömän ja filtteröimättömän kuvan. Haaste herätti joissakin ihmisissä niin suurta raivoa, että malli julkaisi myöhemmin Instagram-tilillään pahoitteluvideon.

- Tässä koko haasteessa oli hyvä, mukava ja piristävä sanoma takana ja nyt se on käännetty ihan nurinpäin. Ilmeisesti se on täysin minun omaa syytäni ja otan siitä täyden vastuun. Ilmeisesti en sitten osannut selittää tätä koko kamppiksen tarkoitusperää, Ariell muun muassa sanoo pahoitteluvideollaan.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa Ariellin pahoitteluvideon täältä.

Uudessa julkaisuvideossaan Ariell selittääkin, miksi hän ylipäätänsä julkaisi kyseisen pahoitteluvideon.

- Pyysin sitä (haastettani) anteeksi, koska siitä tuli niin hirveä äläkkä. Olin kuulemma nostanut framille sen, että täysin luonnollinen ulkonäkö olisi parempi kuin meikattu, vaikka se ei ollut oikeasti haasteessa se pointti. Vaan se, että some aiheuttaa hirveästi paineita ihmisissä, Ariell avaa.

Ariell myös pohtii, että nykynuoriso ei välttämättä ymmärrä, millaista on elää ”täysin vapaana” ilman somen tuomaa painetta.

- Monet eivät edes muista sitä, että kun olemme syntyneet vuonna 1980 ja jotain, olemme eläneet aikaa ilman puhelimia, somea tai tietokoneita, ja Googlea ei ollut edes keksitty vielä silloin. Olemme eläneet sitä aikaa vapaana, ja aikana, jolloin kiusaaminen tapahtui kasvotusten, Ariell korostaa.

- Nykynuorisolla ei ole oikein käsitystä siitä, mitä elämä oli ilman puhelimia, somea ja tätä niin sanotusti elämän ulkopuolista todellisuutta, Ariell lisää.

Ariell kertoo myös, että vaikka hänen luomansa haaste inspiroi todella monia ja hän sai paljon kiitosta siitä, malli ei silti välttynyt negatiivisilta kommenteilta.

- Minäkin olen vain ihminen. Sitten, kun sieltä tuli sitä paskaa niskaan ja jopa väite, että ”Sini on Suomen suurin somekiusaaja”, niin totesin vain, että mitä v*ttua! Näitä aina riittää, Ariell sanoo.

- Halusin vain osoittaa nuorisolle, ettei oikeastaan mikään, mitä näet somessa, ole totta. Tai sitten se on tietyllä tavalla vähän hienosteltua tai "parempaa todellisuutta" tai esittämistä. Tuntuu, että nykyään valehteleminen on ok sekä aikuisten, lasten että nuorten kesken ja se on somen kääntöpuoli, Ariell jatkaa.

Lopuksi Ariell vihjaa, että somea ei välttämättä tarvitse hyödyntää negatiivisiin aikomuksiin.

- Somen voi käyttää hyvään ja voit esimerkiksi sanoa jotain, mikä inspiroi muita ja luo positiivisuutta. Nämä ovat sellaisia asioita, joista tykkään puhua ja yleensä keskustelen tällaisista asioista tatuointiasiakkaideni kanssa päivittäin, Ariell toteaa.

- Nämä ovat oikeasti sellaisia asioita, joilla on mielestäni merkitystä ja keskustelunarvoisia aiheita, Ariell lisää.

Ariellin koko yhdeksän minuutin pituisen videojulkaisun voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Lue myös: Sini Ariell saa ylistystä paljastuksestaan - "Olin translapsi ja elin lapsuuteni suurimmaksi osaksi poikana"

Lue myös: Sini Ariell haastoi kaikki julkaisemaan meikittömiä kuvia itsestään - esittää julkisen anteeksipyynnön

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat