Kuva: AOP

MTV: Renny Harlin muistelee, milloin tapasi Vesa-Matti Loirin ensimmäistä kertaa

11.08.2022 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Renny ja Johanna Harlin saapuivat koko perheen kanssa MTV:n haastatteluun.

Ohjaaja Renny Harlin,  63, ja näyttelijä Johanna Harlin, 28, saapuivat MTV:n Uutisaamun haastatteluun sekä vauvansa että koiransa kanssa.

- Hän on kiltti, vahvatahtoinen, suloinen ja hellä, Renny kertoo vauvasta.

Johanna myöntää, että vauva-arki on hyvin kiireistä.

- Onhan se kiireistä ja multitaskaus on se juttu, jota täytyy koko ajan tehdä.

- Meillä tulee jo nukkuessa vauvaa ikävä ja sitä odottaa, että pääsee herämään yhdessä, Renny jatkaa.

Haastattelussa Renny Harlin myös muistelee edesmennyttä viihdetaiteilija Vesa-Matti Loiria, joka menehtyi 10. elokuuta.

- Vesku oli upea suomalainen taiteilija ja uskomaton ihminen. Olen tuntenut hänen monta kymmentä vuotta ja viimeksi tapasimme kaksi vuotta sitten, kun olin Helsingissä, Harlin sanoo.

Haastattelussa nähdään myös kuva, jossa Harlin poseeraa Loirin ja Michael Monroen kanssa.

- Veskua monet ajattelevat Uuno Turhapurona, mutta hänen uransa alkoi jo Pojat-elokuvasta, kun hän oli vasta hyvin nuori. Hän teki elokuvillaan ja musiikillaan valtavan vaikutuksen sekä minuun että muihin.

Renny muistaa myös, milloin tapasi Loirin ensimmäistä kertaa.

- Tapasimme ensimmäisen kerran Helsingissä sijaitsevassa baarissa yli 30 vuotta sitten. Tunnistimme toisemme ja puhuimme elokuvista. Olimme molemmat harrastaneet nyrkkeilyä ja siinä hieman vitsillä aloimme varjonyrkkeilemään. Siitä alkoi meidän kaveruus.

Näet koko haastattelun alta.

Jos video ei näy, katso se MTV:n sivuilta.

Lue myös: Renny ja Johanna Harlin säteilevät perheonnea - "Oloni on siunattu ja kiitollinen"

Lue myös: Renny ja Johanna Harlin saivat lapsen - "Emme voisi olla onnellisempia"

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat