Kuva: AOP

Andrew Garfield eli selibaatissa roolinsa vuoksi: 'Koin psykedeelisiä kokemuksia'

23.08.2022 17:15 - Riia Frost

Andrew Garfield haluaa korostaa, ettei metodinäytteleminen ole aina hyvä ratkaisu.

Näyttelemisestä tauolle jäänyt Andrew Garfield, 39, on aina ottanut työnsä erittäin vakavasti. Garfield keskustelee muun muassa kyseisestä aiheesta WTF with Marc Maron -podcastissa, jossa hän paljastaa, miten hän esimerkiksi valmistautui vuoden 2016 Silence-elokuvan rooliinsa.

Kyseisessä elokuvassa Garfield näytteli pappia ja hän halusi hyödyntää kyseisessä roolissa metodinäyttelemistä. Siksi Garfield opiskeli vuoden pappi James Martinin johdolla. Garfield kuvailee Martininista tulleen hänelle ystävä ja hengellinen ohjaaja, joka auttoi häntä katolilaisuuden tutkimisessa ja opetti hänelle henkisiä rituaaleja.

Garfield ei suinkaan tyytynyt vain opiskeluun, vaan halusi myös kehittää itsessään papin ajatuksia ja tuntemuksia hieman erilaisin keinoin.

- Tein päivittäin henkisiä harjoituksia ja loin uusia rituaaleja. Lisäksi olin selibaatissa puoli vuotta ja paastosin paljon, Garfield muistelee.

- Se oli erittäin siistiä. Koin aika villejä ja psykedeelisiä kokemuksia, kun näännytin itseäni seksistä ja ruoasta, Garfield lisää.

Vaikka Garfield tiedostaa metodinäyttelemisen hyötypuolet, hän muistuttaa, että joskus se voi riistäytyä käsistä.

- Luulen, että on ollut paljon väärinkäsityksiä siitä, mitä metodinäytteleminen on. Jotkut ihmiset edelleen näyttelevät sitä keinoa hyödyntäen, mutta siinä ei ole kyse siitä, että olet kuvauksissa kusipää muille. Todellisuudessa on kyse siitä, että elät todenmukaisesti kuvitteellisissa olosuhteissa ja olet samanaikaisesti kiltti työryhmällesi. Samanaikaisesti olet myös tavallinen ihmisolento ja kykenet lopettamaan roolin, kun sinun täytyy, ja pysyä siinä, kun haluat, Garfield painottaa.

Garfield kertoi viime huhtikuussa jäävänsä tauolle näyttelemisestä, koska hän kokee tarvitsevansa rauhaa julkisuudesta ja haluaa pysähtyä hetkeksi. Garfield ei ole toistaiseksi paljastanut, koska hän palaa takaisin näyttelijäntyöhönsä.

- Minun täytyy pohtia uudelleen, mitä haluan tehdä seuraavaksi ja kuka haluan olla, näyttelijä kuvaili.

- Haluan olla ihan vain tavallinen hetken aikaa, Garfield lisäsi.

Andrew Garfield koki psykedeelisiä kokemuksia ollessaan selibaatissa ja paastossa Silence-elokuvan roolia varten. (kuva: AOP)

Lue myös: Spider-Man-tähti Andrew Garfield jättäytyy tauolle näyttelemisestä: "Haluan vain olla tavallinen"

Lue myös: Tom Holland, Andrew Garfield ja Tobey Maguire loivat uudelleen tutun Spider-Man-meemin - fanit riemastuivat

Lähteet: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat